Viron ulkopolitiikka 90

Klikka otsikkoa "Viron ulkopolitiikka 90"

Vuoden 1991 elokuussa avautui vihdoin ovi, jonka kautta liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset saivat takaisin vapauden ja myös de jure oman valtion. Aiempiin aikoihin verrattuna Baltian maiden riippumattomuus Moskovasta kasvoi merkittävästi sen jälkeen, kun 24. joulukuuta 1989 Neuvostoliiton parlamentin enemmistö - 1 435 kansanedustajaa - myönsi, että Baltian maiden liittymisestä Neuvostoliittoon olivat sopineet jo vuoden 1939 elokuussa Saksan ja Neuvostoliiton johto, joiden ulkoministerit allekirjoittivat asiasta salaisen sopimuksen.

Klikka otsikkoa "Viron ulkopolitiikka 90"

(Credits for photo to Heino Ruiso, the photo is from Nature Lovers Omnibus net site)

Sillamäen radioaktiivinen kaatopaikka on vihdoin vaaraton

Kymmenen vuoden yhteistyön tulos

ANNELI REIGAS

Sillamäen radioaktiivisten teollisuusjätteiden kaatopaikka on kymmenen vuotta sitten käynnistettyjen kansainvälisten ponnistusten tuloksena vihdoin vaaraton.

Kaatopaikka on lopullisesti peitetty tiiviin ja pitävän kuoreen alle.

Koillis-Virossa Jöhvin kaupungissa järjestetään tiistaina ja keskiviikkona kansainvälinen konferenssi saneeraustöiden päättämisen yhteydessä. Saneerausta ovat rahoittaneet Euroopan unioni ja Pohjoismaat.

21 miljoonaa euroa vaatineiden töiden vetäjä, Viron entinen ympäristöministeri, nykyisin Ökosil-yritystä johtava Tõnis Kaasik sanoo, että Sillamäen radioaktiivisen teollisuusjätteen kaatopaikka oli vielä kymmenen vuotta sitten yksi Euroopan neljästä vaarallisimmasta radioaktiivisesta kaatopaikasta.

- Sillamäe on nykyisin täysin vaaraton kaupunki, ja kaikki mahdolliset sijoittajat ovat tervetulleita tänne, Kaasik vakuuttaa.

Sillamäen kaupungin huippusalainen tehdas ja sen kaatopaikka perustettiin vuonna 1948, kolme vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Kaatopaikka pidettiin salassa

Radioaktiivisen teollisuusjätteen kaatopaikka on 50 hehtaarin suuruinen. Se rakennettiin neuvostoviranomaisten käskystä aivan meren rantaan niin, että kaatopaikasta on lyhimmillään Itämereen väliä vain 30 metriä.

Neuvostoliitto aloitti uraanin rikastamisen Sillamäessä ensin alueen maaperästä löytyvästä alunaliuskeesta ja sittemmin pääasiallisesti Tshekkoslovakiasta ja Unkarista tuodusta rikkaammasta uraanimalmista.

Sillamäe oli lähes koko neuvostoajan suljettu kaupunki. Sen tehtaasta ei kerrottu julkisuudessa mitään.

Virolaiset kuulivat vaarallisesta, suoraan Moskovan alaisena toimivasta kaatopaikasta ensimmäisen kerran vasta vuoden 1989 talvella, kun asiasta kirjoitti Viron toiseksi suurin päivälehti Noorte Hääl. Lehti jatkoi tehtaan toiminnan käsittelyä useissa artikkeleissa kesään asti.

Ensimmäisen tiedon vaarallisesta kaatopaikasta antoi toimittajalle akateemikko Endel Lippmaa. Sillamäen tehtaan johto kiisti alussa syytökset kaatopaikan vaarallisuudesta ja väitti, ettei mitään radioaktiivista kaatopaikka edes ollut olemassa.

Sillamäen sairaalan johtava lääkäri Valeri Abramovitsh sanoo, ettei hänellä ole julkisia tilastoja siitä, onko radioaktiivinen kaatopaikka aiheuttanut paikkakuntalaisille terveysongelmia.

Sillamäessä asuu nykyisin 16 000 ihmistä. Heistä valtaosa on neuvostoaikana Venäjältä Viroon muuttaneita tai heidän jälkeläisiään.

Julkaistu 28.10.2008, Turun Sanomat

:o))) Ja se olin minä, joka kirjoitti ne Noorte Hääl lehden jutut vuonna 1989 - ja koko asiasta kirjoitin myös ensimmäisen artikkelin STT:lle toukokuussa 1989.

Virossa jälleen laulujuhlat - heinäkuussa 2009

Viron laulu- ja tanssijuhlat 2-5 heinäkuuta 2009 - kymmenet tuhannet laulamassa, tuhannet tanssimassa. Lisätietoja englanniksi ja viroksi: http://www.laulupidu.ee/eng/celebration_in_2009/

Astrid Lindgrenin kotona Tukholmassa, toukokuussa 1989

Oheessa muutama osa haastattelusta Astrid Lindgrenin kanssa Tukholmassa, hänen kotona, vaatimattomassa olohuoneessa, satojen muiden haastattelujen ohella tämä oli iltapäivä, joka ei unohtuu ikinä...

Astrid Lindgren learning how to say Pipi Pikksukk, interview at her home in Stockholm, May 1989

Bullerby childhood in Vimmerby

Astrid Lindgren, May 1989, Stockholm

The Planets: Mother Earth and other planets

Click the headline, great site in case you are interested to see how colorful and fascinating it looks out there - thousands of images from NASA made available recently - http://www.nasaimages.org/

Ruotsilla on yliopiston vuoksi Virossa edelleen erityisasema

ANNELI REIGAS

Virossa juhlittiin perjantaina Tarton yliopiston vuosipäivää Ruotsin kuningattaren Silvian kera. Silvia osallistui päivällä yliopistolla juhlatilaisuuteen ja "Kuningas Kustaan gaala"-iltaan Vanemuise-talossa.

375 vuotta sitten Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin määräyksestä perustettu Tarton yliopisto on ollut virolaisille kansallinen ylpeys niin hyvinä kun huonoina aikoina.

Tarton yliopiston perustamista pyysi kuninkaalta tämän entinen opettaja Johan Skytte, josta tuli myös yliopiston työn käynnistäjä. Kuningatar Silvia sai Tartossa paljastaa Skytten muistomerkin.

Yliopisto on yksi syistä, joiden vuoksi virolaiset puhuvat vielä nykyään "hyvästä Ruotsin aikakaudesta" huolimatta siitä, että vuosiin liittyi historioitsijoiden mukaan myös nälkää ja viron talonpoikien ankaraa kohtelua.

Perustamisvuonna 1632 Tarton yliopisto oli Ruotsin toinen yliopisto. Vain Uppsalan yliopisto perustettiin aiemmin, vuonna 1477. Turun Akatemia perustettiin 1640.

Yksi harvoista ulkomaalaisista vieraista Silvian ohella perjantain juhlissa oli Turun yliopiston edustaja, rehtori Keijo Virtanen.

175 + 5 = 350 vuotta

Moskova piti Tarton yliopiston perustamisvuonna pitkään vuotta 1802, jolloin väliaikaisesti suljettu yliopisto avattiin tsaarin aikana uudelleen. Vuonna 1977 Virossa juhlittiin viranomaisten käskystä Tarton yliopiston 175-vuotispäivää. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1982, juhlittiin jo yliopiston 350-vuotispäivää. Sitä, kuinka 175+5 voi olla 350, pohditaan muun muassa yliopistosta kertovassa tuoreessa dokumentissa.

Noina aikoina pakolliset luennot kommunistisen puolueen historiasta ja ideologiasta ja kaikkien opiskelijoiden koulutus mahdollista sotaa varten muodostivat noin neljänneksen keskimäärin viisi vuotta kestäneestä opintokaudesta ja lähes kaikista naisopiskelijoista koulutettiin opiskelun ohella myös armeijan sairaanhoitajia, miehistä puolestaan upseereja.

Ruotsi virolaisille edelleen tärkeä

Yliopiston 350-vuotispäivän kunniaksi valmistui vuonna 1982 kirjasto, joka on yhä nyky-Viron suurimpia. Ruotsin kuningasparin vierailu Tarttoon olisi tuolloin ollut mahdotonta, mutta yliopiston edustajien ryhmä pääsi Tukholmaan tapaamaan kuningasta.

Kun Ruotsin kuningaspari saapui Viroon kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1992, virolaiset järjestivät parille vastaanoton, jota ei ole Virossa myöhemmin koettu - kymmenet tuhannet ihmiset tulivat jo Tallinnassa Raatihuoneen torille ja kaduille tervehtimään. Yhtä lämpimän vastaanoton kuningaspari sai Tartossa, jonne oli heidän saapumisensa kunniaksi pystytetty sodan jälkeen poistettu, mutta Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen uudelleen valettu Kustaa II Adolfin pronssipatsas, sama joka seisoo nykyään myös Turussa.

Ruotsin kuningaspari on käynyt Virossa myöhemmin yksityisvierailuilla, muun muassa Haapsalussa rantaruotsalaisten luona. Virossa oli kauan Ruotsin ajan päättymisen jälkeen suuri ruotsalaisvähemmistö, ns. rantaruotsalaiset, joista tuhannet pakenivat Ruotsiin maailmansodan aikana.

Ruotsi oli myös ensimmäinen maa, joka lähetti suurlähettilään vuoden 1991 elokuussa uudelleen itsenäistyneeseen Viroon. Estonia-onnettomuuden jälkeen vuoden 1994 syyskuussa ruotsalaisturistien määrä Virossa romahti vuosikausiksi, mutta maiden väliset suhteet ovat olleet tiiviit aina vuodesta 1991 lähtien.

Ruotsi investoi Viroon eniten

Ruotsi on ollut 16 viime vuoden aikana Viroon eniten investoinut maa. Viron suurimmat pankit pankit Hansapank ja Ühispank ovat siirtyneet ruotsalaisomistukseen. Ruotsi, kuten Suomi ja Tanska, on ollut aktiivisesti mukana Viron puolustusvoimien rakentamisessa. Kaikki ruotsalaisten investoinnit eivät silti ole ilahduttaneet virolaisia, sillä esimerkiksi Narvan Kreenholm-tekstiilitehdas on ruotsalaisomistajien aikana erottanut pari tuhatta ihmistä.

Viron ja Ruotsin suhteet ovat olleet tiiviit myös kulttuurialalla. Nykyisin taidemuseona toimiva Kadriorgin linna ja Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitseva ruotsalaisten Miikaelin kirkko kunnostettiin ruotsalaisella rahalla.

Julkaistu 6.10.2007, Turun Sanomat

Pieni ruotsalainen vähemmistö toivoo identiteettinsä vahvistuvan Virossa

Vironruotsalaisten kulttuurineuvoston vaalien järjestäjät toivovat, että kulttuurineuvosto vahvistaa tulevaisuudessa vironruotsalaisten identiteettiä ja asemaa Virossa.

Tallinnassa vironruotsalaisten keskuksen löytää vanhastakaupungista Rüütli-kadulta Niguliste-kirkon läheltä. Rootsi-Mihklin kirkon tiloissa toimivat myös ruotsalaisten kulttuuriyhdistys, vironruotsalaisten lasten leikkikoulu, Ruotsin kauppakamarin edustusto ja ruotsalainen kansankorkeakoulu.

Eniten uurnille sunnuntaina

Valtaosan vironruotsalaisista äänioikeutetuista toivotaan äänestävän sunnuntaina, kun huomattava osa vanhemmista vironruotsalaisista saapuu Rootsi-Mihklin kirkkoon jumalanpalvelukseen. Tallinnassa perjantaina ja lauantaina äänestämässä kävi vain vähän ihmisiä. Tallinnan ja Haapsalun lisäksi vironruotsalaiset saavat äänestää Tukholmassa.

- Tallinnassa on rekisteröity vain 164 äänioikeutettua, mutta tämä ei merkitse, että vironruotsalaisia ja heidän jälkeläisiään olisi täällä vain näin vähän, sanoo äänestyspaikalla vapaaehtoisesti työskentelevä 70-vuotias Iivi Tamm.

Tammin suvussa ruotsalaisjuuret ovat vuosisatoja vanhat.

- Isovanhempieni sukunimet olivat Söderman ja Palmkrona. Olen itse nimenomaan nyt vanhempana tuntenut enemmän tarvetta tutustua sukumme ruotsalaistaustaan. Äitinikin passiin oli vielä neuvostoaikana merkitty, että hän on etninen ruotsalainen. Minun sukupolveni sai jo koulussa täysin virolaisen kasvatuksen, ja kotonakin puhuttiin viroa. Lapsuudestani on silti jäänyt mieleen useita ruotsinkielisiä lastenrunoja. Olen aina liikuttunut, kun vironruotsalaisten lapset esittävät nyt samoja runoja eri tilaisuuksissa, Iivi Tamm lisää.

Virallinen johtoelin

- Toivomme, että 21 jäsenen kulttuurineuvosto, joka tulee toimimaan ruotsalaisten virallisen kulttuuriautonomian johtoelimenä, vahvistaa vironruotsalaisten identiteettiä ja että yhä useampi vironruotsalaisten jälkeläinen kiinnostuu sukunsa ruotsalaisesta taustasta, sanoo Virossa ruotsalaisten kulttuuriyhdistystä johtava Üile Kärk-Remes, joka toimii myös vaalikomitean puheenjohtajana.

- Olemme saaneet paljon tukea ja apua suomenruotsalaisilta. Erityisesti haluaisin kiittää yhteistyöstä ja tuesta turkulaisia, varsinkin Åbo Akademin henkilökuntaa.

- Kulttuuriautonomian saaminen edellyttää Virossa, että maassa asuu virallisesti vähintään 3 000 kyseisen kansanryhmän edustajaa. Satoja vuosia Virossa eläneet vironruotsalaiset ovat yksi niistä neljästä vanhasta vähemmistökansasta, joille valtio tarjosi kulttuuriautonomiaa jo 1925, kun Virossa hyväksyttiin laki vähemmistökansojen kulttuuriautonomiasta. Ruotsalaiset, joita oli silloin yli 10 000, eivät käyttäneet tarjousta hyväkseen vain siksi, että meillä oli jo ilman sitäkin kaikki lain takaamat edut - oma kulttuurielämä ja ruotsinkielinen koulutus vironruotsalaisten alueilla, Üile Kärk-Remes sanoo.

- Ennen puna-armeijan paluuta Viroon 1944 noin 7 500 vironruotsalaista pakeni tuhansien virolaisten kanssa Ruotsiin. Sen jälkeen, kun Viro sai itsenäisyyden takaisin, useat sodan aikana Ruotsiin paenneet vironruotsalaiset ovat saaneet Virossa takaisin sukunsa omaisuutta, ja useat ovat palanneet kesäksi tai pysyvästi Viroon.

- Oma kulttuuriautonomia auttaa parantamaan vironruotsalaisten asemaa yhteiskunnassa. Kulttuurineuvoston tehtävänä tulee olemaan muun muassa ruotsin kielen aseman vahvistaminen, ruotsinkielisten paikannimien käytön lisääminen ja vironruotsalaisen kulttuuriperinnön säilyttäminen, Üile Kärk-Remes lisää.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 4.2.2007, Turun Sanomat

Neuvosto-Suomi ja traumaattinen Viro

Kohukirjat ja viilenevät välit vahingoittavat turhaan veljeskansojen ystävyyttä

Neuvosto-Suomi ja traumaattinen Viro

Presidentti Tarja Halosen kommentti, että joissakin maissa podetaan edelleen Neuvostoliiton jälkeistä traumaa, ärsyttää tavallista virolaista paljon vähemmän kuin Suomessa syntynyt uusi ilmiö julkaista suomalaisten kirjoittamia ja virolaisia loukkaavia kirjoja Viron historian ja politiikan ”totuudesta”. On sääli, jos nämä Viroa ja virolaisia leimaavat teokset ja viime aikoina viilentynyt ilmapiiri Viron ja Suomen välillä onnistuvat loppujen lopuksi vahingoittamaan sukulaiskansojen ainutlaatuisia suhteita.

Olen viime vuoden aikana lukenut Viron lehdistä juttuja, joiden Virossa hyvin tunnetut kirjoittajat ovat paljastuneet suuriksi Suomen ystäviksi kirjoittamalla erittäin lämpimästi Suomesta ja suomalaisista. Yhden niistä kirjoitti Suomi-90-juhlan kunniaksi viikkolehti Eesti Ekspressin päätoimittaja Priit Hõbemägi, jonka mielestä Suomi on Virolle kuin rakastava äiti lapselleen.

Lisääntyvää arvostelua Suomea kohtaan

Viime kuukausina ei ole enää mennyt viikkoakaan, ettei Viron tiedotusvälineissä ja nettisivuilla arvosteltaisi Suomessa esitettyä Viro-kritiikkiä. Jo keväällä erään suomalaistoimittajan pamfletti Viron kylmä sota, jossa kirjoittaja syytti Viroa apartheid-järjestelmästä ja väitti Viron liittyneen Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, sai Virossa osakseen erittäin kovaa arvostelua.

Ristiriitaisia kommentteja on Virossa tänä vuonna herättänyt myös Martti Turtolan uusi teos virolaisesta kenraalista Johan Laidonerista ja prosessista, joka johti Viron itsenäisyyden menetykseen 1940.

”En ole Turtolan kirjaa vastaan siksi, että siellä on nopean kirjoittamisen takia paljon virheitä, vaan siksi, että se on ison veljen kirjoittama kirja pikkuveljestään,” Postimees -lehti kirjoitti maaliskuussa ”Turtola ärsyttää jälleen” otsikoimassaan pääkirjoituksessa. Lehti viittasi Lennart Meren kommenttiin Turtolan aiemmasta kirjasta (2002), jossa esitettiin uusi näkökulma Viron ensimmäisestä presidentistä Konstantin Pätsistä.

Vielä yksi Suomen puolelta saapuva totuus heitettiin pikkuveljen eteen viime viikolla, kun dosentti Johan Bäckman esitteli uutta kirjaansa Pronssisoturi - Viron patsaskiistan tausta ja sisältö.

Virolaisten suhtautuminen Suomesta tuleviin ”paljastuksiin” Viron historiasta ei ole torjuvaa ja moittivaa siksi, että paljastuksia tekevät suomalaiset. Esimerkiksi Viron historiasta suurteoksen kirjoittanut Seppo Zetterberg on Virossa hyvin arvostettu.

Mutta joidenkin suomalaisen teoksissa esitetyt väitteet siitä, että Viro liittyi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon, ja että jo vuoden 1941 kesäkuussa noin kymmenen tuhatta virolaista Siperiaan karkottanut puna-armeija oli 1944 Viron ”vapauttaja” ja niin edelleen, loukkaavat virolaisia sydänjuuria myöten.

Jo syksyllä 1944 Moskova käynnisti Virossa laajan terrorin, joka huipentui neljä vuotta sodan päättymisen jälkeen 25. maaliskuuta 1949. Silloin pääasiallisesti yhden yön aikana jo ennestään vangittujen, murhattujen ja Siperiaan karkotettujen virolaisten lisäksi Virosta lähetettiin Siperiaan vielä kymmeniä tuhansia ihmisiä ja näistä tuhannet myös kuolivat Venäjällä. Murhattujen ja Siperiaan karkotettujen ihmisten kodit eivät jääneet tyhjiksi - niihin muutti Vapauttaja-Puna-armeijan upseereita ja muita miehitysvallan edustajia perheineen.

Helsingin yliopiston vastaus shokki monelle

Kun joukko tunnettuja suomalaisia ja virolaisia lähetti viime viikolla Helsingin yliopistolle Bäckmania koskevan julkisen kirjeen, monia virolaisia järkytti Helsingin yliopiston rehtorin vastaus, ettei yliopisto puutu asiaan.

”Olen täysin shokissa tästä vastauksesta,” Suomessa asuva virolaistoimittaja ja kirjailija Imbi Paju ilmaisi Viron tiedotusvälineille. Paju kirjoitti jo 15. syyskuuta Postimees -lehdessä, että Viron ja Suomen suhteisiin on tullut uusia rasitteita, kun monet suomalaiset dosentit ja tutkijat ”viestittävät, että Viron itsenäisyys loppuu ja ovat ylpeitä suhteistaan Stasiin ja KGB:n entisiin agentteihin ja syyttävät virolaisia siitä, etteivät nämä ymmärrä, että neuvostomiehitys oli pelkästään kuviteltu myytti”.

Viime vuosina rikastuneen ja yhä uhkaavammaksi muuttuneen Venäjän johdolle puna-armeijaa Viron vapauttajana pitävän Bäckmanin ajatukset ovat varmasti ilouutinen. Voi olettaa, että Vladimir Putinin Venäjän propaganda tulee vielä kauan käyttämään hänen kirjaansa Viron-vastaisen vihan lisäämiseksi Venäjällä. Moskovan tiedotusvälineissä Bäckmanin ajatukset saivat paljon tilaa jo viime viikolla.

Venäjän tv-kanava RTR, jossa Bäckman kertoi ajatuksistaan miljoonille venäläisille viime maanantaina, lisäsi juttuun myös väitteet ”natsi-ihailusta” Virossa. Kun Moskovan Kommersant -lehti haastatteli viime vuoden patsaskiistan aikana Virossa syntynyttä ja tallinnalaisessa venäläislehdessä työskentelevää naista, tämä tunnettu venäläistoimittaja sanoi suoraan, ettei Virossa ole mitään natsi-ihailua. Mutta virolaisia natsikansaksi leimaavia syytöksiä esitetään Moskovassa yhä uudelleen.

Suomi leimattu Moskovan vasalliksi

Suomi on kohukirjojen ansiosta leimattu viime kuukausina virolaisilla nettisivuilla joskus neuvosto-Suomeksi, Moskovan vasalliksi, Putinin kätyriksi ja niin edelleen. Suomea arvostelevat kommentit eivät tietysti edusta virolaisten yleistä suhtautumista Suomeen. Samoin virolaisia loukkaaviin ”paljastuksiin” yhtyisi Suomessa todennäköisesti vain harva suomalainen.

Koko asian aiheuttama vahinko on kuitenkin suuri ja luo muun muassa myös epäterveen taustan rehelliselle keskustelulle molempia maita koskevista tärkeistä turvallisuuskysymyksistä, olkoon kyseessä sitten suhtautuminen Venäjään, Georgian kriisi tai muu sellainen.

On myös valitettavaa, että kesällä julkaistu Jaakko Blombergin ja Gunnar Okkin raportti Suomen ja Viron yhteistyön mahdollisuudet 2008, ei saanut tiedotusvälineissä läheskään yhtä paljon huomiota kun mainitut kirjat.

Viro-90 juhla ilman Suomen johtoa

Viron ja Suomen suhteita ovat viilentäneet muutkin asiat. Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain pääkirjoituksessaan olevan sietämätöntä, jos Suomen ja Viron läheisissä suhteissa uudeksi ongelmaksi nousee presidenttien välinen huono henkilökemia.

Amerikassa kasvaneen Viron nykyisen presidentin Toomas Hendrik Ilveksen kyvyttömyys ymmärtää Viron ja Suomen suhteiden monipuolisuutta ja asemaa ei pitäisi olla mikään yllätys.

Paljon suurempi yllätys on se tosiseikka, ettei yksikään Suomen hallituksen ministeri - pääministeristä ja presidentistä puhumattakaan - vaivautunut osallistumaan Viro-90-juhlavuoden Suomen-päätapahtumaan eli Helsingin Finlandia-talossa 14. huhtikuuta 2008 pidettyyn kapellimestari Eri Klasin johtamaan Tallinnan kamariorkesterin konserttiin, jossa esitettiin muun muassa nimenomaan Suomelle omistettu uusi teos.

Konsertti keräsi yleisöä täyden salin, mutta Suomen hallituksen puolesta muutaman sanan lausui vain ympäristöministeri Paula Lehtomäki, ja hänkin poistui paikalta ennen konsertin alkua viitaten tiiviiseen aikatauluunsa. Kun Viro-90-juhlavuosi käynnistettiin helmikuussa Turussa, Viron pääministeri piti tarpeellisena matkustaa Turkuun pitämään juhlapuheen.

Mielipiteensä suomalaisten Viroa koskevista kommenteista ovat viime kuukausina esittäneet useat Viron poliitikot, muun muassa parlamentin EU-valiokunnan puheenjohtaja Marko Mihkelson, jonka kommentti otsikolla ”Mitä tämä on, rakkaat suomalaiset ystävät?” julkaistiin Postimees -lehdessä.

Virossa usein lomaillutta ja viron kieltä taitavaa Suomen presidenttiä pidetään Virossa edelleen hyvänä ystävänä riippumatta siitä, että Halosen useita vuosia korostama henkilökohtainen erittäin hyvä suhde Vladimir Putiniin on herättänyt Virossa aiemmin myös paljon hämmennystä.

Halosen sanat Neuvostoliiton jälkeisestä traumasta joissakin maissa aiheuttivat Viron puolella jyrkän reaktion ennen kaikkea siksi, että ne olivat kuin suolaa virolaisten haavaan, jota monet dosentit ja historioitsijat Suomen puolella ovat olleet ahkerasti avaamassa.

ANNELI REIGAS

30.9.2008, Turun Sanomat

Venäjän-Saksan-kaasuputkesta aikapommi Itämerelle

Jättihankkeeseen liittyy suurten ympäristöriskien lisäksi sotilaallisia uhkatekijöitä

Venäjän-Saksan-kaasuputkesta aikapommi Itämerelle

Virossa on viime aikoina noussut kiivas keskustelu suunnitelmasta rakentaa Venäjän-Saksan -kaasuputki Viron merialueelle.

Gazpromin ja saksalaisten yhteisyritys Nord Stream haluavat aloittaa hanketta koskevat tutkimukset. Hallituksen lehdistötilaisuudessa viime torstaina Tallinnassa puhuneen Viron ulkoministerin Urmas Paetin mukaan Nord Stream esitti kiistellyn tutkimuspyynnön Virolle toukokuussa sen jälkeen, kun sitä olivat vaatineet suomalaiset ympäristöviranomaiset.

Asiantuntijoiden mukaan meren pohja Viron merialueella Suomenlahdella on tasaisempi ja sopivampi Venäjän-Saksan -kaasuputkelle. Aikaisemmin oli esillä suunnitelma rakentaa putki Suomenlahdelle niin, että putkesta noin 400 kilometriä olisi sijoitettu Suomen talousvyöhykkeelle.

Itämeren kaasuputkea rakentava Nord Stream, josta venäläinen kaasujätti Gazprom omistaa 51 prosenttia, esitti pyyntönsä Viron ulkoministeriölle 31. toukokuuta 2007.

Nord Stream pyysi vastausta mahdollisimman nopeasti ja totesi, että jos tutkimustyöt aloitetaan jo heinäkuussa, ne päättyvät ensi vuoden tammikuussa.

Nord Stream kuitenkin kertoi tarvitsevansa luvan tutkimustöihin Viron merialueella ensi vuoden loppuun asti. Nyt Nord Stream on yllättäen ilmoittanut, että tutkimukset vaativat vain pari viikkoa. Nord Stream vakuuttaa pyynnössään muun muassa, ettei se poraa Itämeren pohjaa eikä aiheuta ympäristövahinkoja. Viron on annettava vastauksensa syyskuun loppuun mennessä.

Venäjä uhkaava ja ylimielinen

Yleinen suhtautuminen Gazpromiin, jonka tulot muodostavat 20 prosenttia Venäjän valtionbudjetista, on ollut Virossa kielteinen. Gazprom käynnisti kaasuputkihankkeen pitämättä edes tarpeellisena kysyä Baltian maiden ja Puolan mielipidettä.

Venäjän nopea rikastuminen viime vuosina on iloinen uutinen, mutta samaa vauhtia tapahtuva militarisointi sekä ylimielinen ja uhkaava asenne entisiä vasallimaita kohtaan ei ole rohkaisevaa eikä vähennä virolaisten pelkoa Venäjän tavoitteista.

On mielenkiintoista seurata monen virolaisen poliitikon ja valtiomiehen kannanoton muuttumista. Jopa Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder saatiin kansainvälisen yhteisön yllätykseksi puolustamaan Venäjän johdon ja Gazpromin etuja.

Sotalaivasto putken suojaksi

Osa Viron poliitikoista pitää varmana, että Reformipuolueen suostuminen hankkeeseen on hinta Saksan ja ehkä joidenkin muiden Itämerenmaiden tuesta, jota Virolle annettiin Pronssisoturi-patsaan siirtämiseen ja huhtikuun mellakoiden aikana.

Viron pääministeri Andrus Ansip vakuutti viime torstaina, ettei kukaan ole painostanut häntä kaasuputkikysymyksessä. Vihjeitä painostuksesta saa silti jo pelkästään Nord Streamin pyynnön jälkeen viime kuukausina Viroon matkustaneiden politiikkojen - esimerkiksi Saksan ulkoministerin - julkisista kommenteista, joista osa on laitettu myös Nord Streamin nettisivulle.

Sukulaiskansan pelkoja yritti äskettäin hälventää myös Suomen pääministeri Matti Vanhanen, jonka viime viikolla Eesti Päevaleht -lehdessä julkaistu haastattelu otsikolla "Suomen pääministeri: en näe kaasuputkessa turvallisuusriskejä" ilahdutti Nord Streamia niin paljon, että se käännettiin englanniksi ja laitettiin saman tien yrityksen nettisivun etusivulle.

Ansip väheksyi viime viikolla useissa tilaisuuksissa niitä, jotka hänen mielestään liioittelevat turvallisuusriskejä, joita kaasuputken kulkeminen Viron talousvyöhykkeen kautta aiheuttaisi.

Viron pääministerin mielestä on naurettavaa, että jotkut ihmiset ovat huolissaan siitä, että "venäläiset liittävät kaasuputkeen erikoistekniikkaa tutkiakseen Viron sotilassalaisuuksia".

Syy, miksi Nord Streamin pyyntö on herättänyt Virossa näin laajan vastustuksen ja joutunut toiseksi suurimman hallituspuolueen Isänmaan ja Res Publican liiton ja sen puheenjohtajan, entisen pääministerin Mart Laarin armottoman arvostelun kohteeksi, ei tietenkään johdu ainoastaan kaasuputkeen liitetystä tekniikasta. Tällaisen tekniikan sijoittaminen merenalaiseen kaasuputkeen on Viron tiedeakatemian mukaan aivan tavallista.

Yksi suurimmista turvallisuusriskeistä johtuu seikasta, josta Gazpromin johto ja myös Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat puhuneet avoimesti vasta tänä vuonna: Venäjä lähettää sotalaivoja Suomenlahdelle turvaamaan kaasuputken rakentamista ja myöhemmin tarvittaessa sen toimintaa.

”Suomi siirtää vastuun Viron niskaan”

Viron hallituksessa myös sosiaalidemokraatit ovat Reformipuolueen lisäksi muuttaneet syyskuussa sävyä puhuessaan kaasuputkesta. On vaikea ymmärtää, miksi Venäjää ja Saksaa yhdistävä kaasuputki päätettiin rakentaa Itämeren alle, kun se tulee kolme kertaa niin kalliiksi kuin putken rakentaminen Puolan kautta.

- Tästä syntyy helposti ajatus, ovatko asian takana geopoliittiset edut, Viron tunnetuin sosiaalidemokraatti, presidentti Tomas Hendrik Ilves sanoi viime syksynä Turun Sanomien haastattelussa . Nyt Ilves on kieltäytynyt kertomasta kantaansa.

Viron ulkoministeriö pyysi kesälomien aikana useilta ministeriöiltä, virastoilta ja Viron tiedeakatemialta mielipidettä hankkeesta. Valtaosa vastauksista, jotka on laitettu myös hallituksen nettisivulle, on ilmaistu pelkästään muutamalla lauseella.

Reformipuolueeseen kuuluva ulkoministeri Urmas Paet ja monet muut ulkoministeriön ja Reformipuolueen poliitikot ovat väittäneet, että selvän kielteisen vastauksen on antanut ainoastaan Viron tiedeakatemia. Tiedeakatemian energianeuvosto teki akateemikko Endel Lippmaan johdolla asiasta pitkän selvityksen ja listasi hankkeeseen liittyviä turvallisuus- ja ympäristöriskejä.

Jos kaasuputken rakentamista Itämerelle ei enää pystytä estämään, Lippmaan mielestä putki tulisi rakentaa Suomen talousvyöhykkeelle. Hän sanoo uskovansa, että Gazpromin jättihankkeeseen suostuneet Ruotsin ja Suomen johtajat toivoivat vielä pari vuotta sitten, että Ruotsi ja Suomikin otetaan kumppaniksi hankkeeseen. "Kun kävi ilmi, etteivät Venäjä ja Saksa ota Ruotsia ja Suomea kumppaniksi, Suomelle jäi ainoastaan vastuu, josta osa halutaan nyt siirtää Viron niskaan", Lippmaa sanoo.

Nukkuva hirviö Itämeren pohjassa

Tuntuu, että suomalaisilla on tässä vaiheessa ainoastaan yksi hyvä syy putken rakentamiseksi Suomen talousvyöhykkeelle. Viroon verrattuna Suomella olisi huomattavasti enemmän asiantuntijoita ja resursseja hankkeen seuraamiseen ympäristösuojelun kannalta.

Itämeren saastuminen on jo saavuttanut ennennäkemättömän tason. Lisäksi monen asiantuntijan mukaan 1 200 kilometriä pitkän kaasuputken rakentaminen herättää nukkuvan hirviön - Itämeren pohjaan on levitetty valtava määrä myrkyllisiä kemikaaleja ja aseita.

Viron tiedeakatemian lisäksi myös Tallinnan teknillinen yliopisto on lähettänyt asiasta kaksi kielteistä selvitystä. Viron hallituksen nettisivuille laitetuista vastauksista käy ilmi, että Tallinnan teknillisen yliopiston geologian laitoksen mielestä Nord Stream ei kerro totuutta Viron viranomaisille, kun se väittää Virolle lähetetyssä pyynnössään, etteivät tutkimukset sisällä meren pohjan poraamista.

Ympäristöriskeistä asiantuntijat ovat nostaneet esiin myös Nord Streamin toivomuksen rakentaa osa kaasuputkesta aivan Viron luonnonsuojelualueiden viereen.

Ne Viron hallituspoliitikot, jotka ovat nyt syyskuussa ruvenneet kannattamaan myönteistä vastausta Nord Streamille katsovat, että koska Suomi on suostunut hankkeeseen, kaasuputki rakennetaan joka tapauksessa. Näin Viro ei olisi enää täysin vapaa antamaan edes kielteistä vastausta tutkimustöiden aloittamiseksi omalla merialueellaan.

Kysymys Suomen johdon suostumuksesta Venäjän kaasuputkihankkeeseen olisi esitettävä niille politiikoille, jotka päättivät asiasta ilman kattavia tutkimuksia jättihankkeen ympäristö- ja turvallisuusriskeistä. Nämä riskit eivät valitettavasti tule vaikuttamaan vain asiasta päättäneisiin, vaan tavalla tai toisella meihin kaikkiin, joiden mielipidettä kukaan ei kysynyt.

Kirjoittaja on tallinnalainen toimittaja, joka toimii Turun Sanomien Viron kirjeenvaihtajana.

ANNELI REIGAS

20.9.2007, Turun Sanomat

Viron lähihistorian tapahtumista useita tulkintoja

Baltian maiden itsenäisyyden palauttamisesta kulunut 15 vuotta

Viron lähihistorian tapahtumista useita tulkintoja

Vuosia sitten luin eräästä kirjasta Napoleonille omistetun ajatuksen, että historia on se versio menneisyydestä, josta ihmiset ovat päässeet yksimielisyyteen. Yksimielisyyttä vuosien 1987-1991 tapahtumista Virossa, kun kansan tahto koko Baltiassa käynnisti prosessin, jonka tuloksena tämä alue Itämeren itärannalla sai takaisin vapautensa, ei vieläkään ole syntynyt.

Vuosien varrella oman versionsa tästä aikakaudesta ovat esittäneet Kansanrintaman entinen johtaja ja 1991 hallitusta johtanut Edgar Savisaar, 1982-1991 Neuvosto-Viron parlamentin puhemiehistön puheenjohtajana toiminut Arnold Rüütel, Savisaaren linjaa 1990-1991 ankarasti vastustaneet Eesti Komitee -nimisen kansanliikkeen johtajat jne.

Oma näkemyksensä tapahtumista elokuussa 1991 oli myös presidentti Lennart Merellä, joka usein muistutti, että vuoden 1918 jälkeen Virolla on syytä juhlia itsenäisyyspäivää ainoastaan 24. helmikuuta, eikä vuoden 1991 jälkeen joidenkin politiikkojen uudeksi itsenäisyyspäiväksi nostamaa 20. elokuuta.

Kun lukee Viron lehtiä, vielä harvoja aikakaudesta ilmestyneitä kirjoja tai kuuntelee poliitikkojen kommentteja vuosista 1987-1991, voi helposti saada käsityksen, että samassa kehityskulussa mukana olleet ihmiset puhuvat aivan eri ajasta ja eri maasta.

Eri versiot näyttävät saavan sanavallan sen mukaan, kuka on parhaillaan johtoasemassa hallituksessa ja presidentinlinnassa ja kenen versiota uskovat Viron lehtien tämänhetkiset toimittajat. Vain 15 vuotta uudelleen itsenäistymisen jälkeen kahden Viron poliittisen päivälehden - Eesti Päevaleht ja Postimees - uutis- ja mielipidetoimituksissa työskentelee enää vain yksi toimittaja ( Postimees- lehden uutistoimituksessa), joka oli toimittajana mukana seuraamassa vuosien 1988-1991 tapahtumia.

Viron nykyisten nuorten toimittajien henkilökohtaisen kokemuksen puute tuosta aikakaudesta näyttää jo vaikuttavan virolaisten nuorten näkemyksiin menneisyydestä.

Sankareita ja pelkureita Viron parlamentissa

Juuri tämä Virossa laajalle levinnyt käsitys historiasta, jonka mukaan Baltian maiden itsenäistyminen tapahtui ennen kaikkea virolaisten ja erittäinkin Viron parlamentin ansiosta, näyttää olevan Viron lähimenneisyyden tarkastelussa suurehko erehdys.

Itse toimittajana, joka seurasi Moskovan vallankumouksen tapahtumia paikalla Moskovasta Venäjän parlamentin rakennuksesta, ns. Valkoisesta talosta, muistelen 20. elokuun 1991 tapahtumia aivan eri lailla kuin ne, joiden mielestä Virolla on 20. elokuuta syytä juhlia parlamentin sankaruutta.

19. elokuuta 1991 Moskovan vallankaappauksen alkaessa maanantaiaamuna, Viron parlamentti ei kyennyt koko päivän aikana hyväksymään minkäänlaista julkilausumaa Moskovan vallankaappausta vastaan. Osa kansanedustajista oli jo paennut tai pakenemassa ulkomaille, osa meni muualle piiloon ja loput odottivat Moskovasta uutisia tapahtumien kulusta.

Moskovassa Valkoisessa talossa ratkaiseva päivä oli seuraava päivä, 20. elokuuta. Kello 17 aikaan Moskovan Valkoisen talon sisäisessä radiossa kehotettiin kaikkia naisia poistumaan rakennuksesta, koska radion mukaan vallankaappaajat suunnittelivat Valkoisen talon valtaamista kello 19. Sama pyyntö toistettiin vielä muutama kerta, mutta yhtään naistoimittajaa ei silti pakotettu poistumaan rakennuksesta.

Venäjän varaulkoministeri Georgi Kunadze kertoi lehdistötilaisuuksissa tuoreita uutisia päivän Baltian tapahtumista niille toimittajille, jotka olivat vallankaappauksen aikana Moskovan Valkoisessa talossa Venäjän parlamentin ulkoasiainvaliokunnan johtajan Vladimir Lukinin työhuoneen lähellä. Suorastaan hävetti kuulla Kunadzen kertovan, ettei Viron parlamentti elokuun 20. päivällä eikä illalla kyennyt hyväksymään yhtään julkilausumaa Moskovan vallankaappausta vastaan.

Tiettävästi minkäänlaista hyökkäystä taloon kello 19 ei tehty ja samana iltana Moskovassa oli jo selvää, ettei vallankaappausta yrittäneillä ole armeijan tukea. Osa vallankaappausta tukevista armeijan yksiköistä yritti tosin vielä elokuun 21. päivän ensimmäisinä tunteina näyttää voimaansa niin Moskovassa kun Baltian maissakin, mutta Moskovassa juuri elokuun 20. päivän iltana oli selvää, ettei armeija tue vallankaappausta.

Viron parlamentti puolestaan äänesti kahden pitkän päivän odottelun jälkeen vasta myöhään 20. elokuuta, alle tuntia ennen keskiyötä Viron itsenäisyyden tukemisen puolesta.

Liettuan ja Latvian parlamentit olivat julistaneet maansa itsenäisiksi jo kuukausia ennen elokuun 1991 tapahtumia - Liettua 11. maaliskuuta, Latvia 4. toukokuuta 1991. Virossa samaa kehitystä hidastivat Savisaaren johtaman Kansanrintaman ja Eesti Komitee -nimisen kansanliikkeen erilaiset näkemykset maan tulevaisuudesta. Savisaar halusi julistaa täysin uuden itsenäisen tasavallan. Tämän ajatuksen vastustajat puolestaan vaativat, että uudelleen itsenäistyvä Viro olisi joka suhteessa saman valtion seuraaja, joka liitettiin väkisin Neuvostoliittoon. Uuden tasavallan perustamisen vastustajat pelkäsivät, että uusi tasavalta merkitsisi automaattisesti kansalaisuuden myöntämistä sadoille tuhansille miehityskauden aikana Viroon muuttaneille.

Erittäin tärkeä rooli Baltian maiden itsenäisyyden tunnustamisessa elokuun 1991 viimeisellä viikolla oli Boris Jeltsinillä, joka oli 1991 vallankaappauksen alkaessa noussut länsimaailman silmissä legendaariseksi sankariksi. Kun ryhmä virolaisia poliitikkoja saapui vallankaappauksen jälkeen Moskovaan, Jeltsin suostui allekirjoittamaan julkilausuman, jossa hän kehotti muitakin maita tukemaan Baltian maiden itsenäisyyden palauttamista. Sitä ennen Baltian maiden uuden itsenäisyyden oli tunnustanut vain Islanti.

Endel Lippmaa, veturi taisteluissa Moskovassa

Vuoden 1991 elokuun tapahtumien käynnistäjien, Moskovan vanhoillismielisten, ansiosta avautui vihdoin ovi, jonka kautta liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset saivat takaisin vapauden ja myös de jure oman valtion. Aiempiin aikoihin verrattuna Baltian maiden riippumattomuus Moskovasta kasvoi merkittävästi sen jälkeen, kun 24. joulukuuta 1989 Neuvostoliiton parlamentin enemmistö - 1 435 kansanedustajaa - myönsi, että Baltian maiden liittymisestä Neuvostoliittoon olivat sopineet jo vuoden 1939 elokuussa Adolf Hitler ja Josif Stalin, joiden ulkoministerit allekirjoittivat asiasta salaisen sopimuksen.

Tämän mahtavan saavutuksen takana, joka pakotti Moskovan joulukuussa 1989 ensimmäisen kerran julkisesti myöntämään, että Baltian maiden kohtalosta päätettiin Hitlerin ja Stalinin salaisessa sopimuksessa, on Viron itsenäisyystaistelun yksi suurimpia sankareita - akateemikko Endel Lippmaa. Juuri Lippmaan aloitteesta Neuvostoliiton parlamentissa asetettiin keväällä 1989 lautakunta tutkimaan Hitlerin ja Stalinin salaisen sopimuksen olemassaoloa.

Lippmaa, joka kesällä 1989 kävi henkilökohtaisesti Washingtonissa ja muualla arkistoissa etsimässä todisteita omille väitteilleen, teki valtavan työn. Sen tuloksista Baltian maille on ollut hyötyä myös itsenäistymisen jälkeen, kun Moskovaa on välillä vieläkin muistutettava, että Baltian maiden liittyminen Neuvostoliittoon 1940 ei syntynyt kansan tahdosta, vaan Hitlerin-Stalinin sopimuksen seurauksena.

Lippmaata ryhtyi tässä taistelussa tukemaan myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen varapääsihteeri Aleksander Jakovlev, joka myöhemmin usein sanoi tv-haastatteluissa, että Baltian maiden itsenäistyminen oli vuoden 1989 joulukuun päätöksen jälkeen väistämätön.

Tänä talvena mm. useita kommunisteja ja muita entisiä tovereita kunniamerkeillä muistanut Viron nykyinen presidentti ei muistanut Lippmaanin ansioita Baltian maiden itsenäistymisessä minkäänlaisella mitalilla. Viron itsenäistymiseen eniten panostaneille ihmisille mitalit eivät todennäköisesti merkitsekään mitään erityistä. Parempaa kunniamerkkiä kuin kauan kaivattu oma maa ei kykenisi kukaan antamaan. Ja tämän kunniamerkin saivat 15 vuotta sitten kaikki Baltian kansat.

ANNELI REIGAS

22.8.2006, Turun Sanomat

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2006-08-22,104:140:399849,1:0:0:0:0:0:

Raul Kuutma taisteli Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta

Raul Kuutma taisteli Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta

Yli 3000 virolaista liittyi vapaaehtoisesti Suomen armeijaan toisen maailmansodan aikana

ANNELI REIGAS

Toisen maailmansodan aikana

3350 virolaista liittyi vapaaehtoisesti Suomen armeijaan. Heistä muodostettu jalkaväkirykmentti 200 (JR200) osallistui etulinjassa Karjalan kannaksen torjuntataisteluihin.

Karjalassa taisteli myös Viron Suomen-poikien yhdistyksen yksi perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja Raul Kuutma, 83.

Kun Kuutma vannoi sotilasvalansa Suomelle Nurmeksen kirkossa 6. joulukuuta 1943, hän oli 19-vuotias nuorimies.

- Me virolaiset emme taistelleet Suomen armeijassa ainoastaan Suomen puolesta. Vihollinen oli sama, joten taistelimme myös oman maamme puolesta, koska ilman itsenäistä Suomea ei ole itsenäistä Viroa. Mielestäni tämä pätee myös toisin päin - ilman itsenäistä Viroa Suomikaan ei ollut täysin itsenäinen maa, Raul Kuutma kertoo Tallinnassa.

On sattumaa, että Viron vapaussotaan vuosina 1918-1920 osallistui suurin piirtein yhtä paljon suomalaisia vapaaehtoisia kuin Suomessa oli toisen maailmansodan aikaan virolaisia. Vapaaehtoisia oli Suomesta yli 3700.

- Suomalaisten saapuminen Viron vapaussotaan oli virolaisille erittäin tärkeä, jopa ratkaiseva moraalinen sekä sotilaallinen tuki. Suomea puolestaan auttoivat vuonna 1944 ankarat ja pitkät taistelut Narvan rintamalla, jotka ehkäisivät puna-armeijan toimintaa Suomea vastaan Virosta käsiin, Kuutma sanoo.

Neljässä päivässä univormut

Kuutman tien Suomeen ratkaisi kohtalo.

- Maaliskuussa 1943 sain kutsun saksalaisten muodostamaan Viron legioonaan. Seisoimme jo armeijan lääkärin tarkastusjonossa, kun lääkäri sanoi poistuvansa kiireisen tehtävän takia pariksi tunniksi. Tauon aikana menin kotiin ja löysin postilaatikosta kotikunnasta tulleen kirjeen, jossa pyydettiin viranomaisia antamaan minulle kuusi kuukautta lisäaikaa, koska yksi veljeni oli Saksan armeijassa kaatunut ja toinen rintamalla. Viranomaiset hyväksyivätkin pyynnön. Kesän aikana kuitenkin päätin lähteä Suomeen armeijaan. Veneessä, jolla pakenimme Suomeen 17. lokakuuta 1943, oli 16 ihmistä. Kolme heistä oli kotikylästäni Laulista Pohjois-Viron rannikolta. Me kaikki olimme päättäneet liittyä Suomen armeijaan, Kuutma sanoo.

- Menimme aluksi virolaisten pakolaisten vastaanottopisteeseen Jollaksen kartanoon Helsingin edustalla. Neljän päivän kuluessa saimme jo Suomen armeijan univormut ja meidät lähetettiin Nurmeksen lähelle koulutukseen, Kuutma muistelee.

Kuutmaa ei ilmiannettu

Karjalan kannaksella käytyjen taistelujen jälkeen Raul Kuutma oli yksi niistä noin 1750:stä Suomen-pojasta, jotka 19. elokuuta 1944 kuljetettiin Hangosta Paldiskiin saksalaisella m/s Wartheland -aluksella. He osallistuivat Tarton lähellä verisiin taisteluihin Neuvostoarmeijaa vastaan.

- Monille paluupäätös oli vaikea, koska vaihtoehtona oli siirtyä Suomesta turvalliseen Ruotsiin. Minulle ja muille palaajille tätä vaihtoehtoa ei ollut - meidän velvollisuutemme oli edes yrittää torjua puna-armeijan paluu maahamme, Kuutma sanoo.

Sodan jälkeen neuvostoviranomaiset rankaisivat useita Suomen armeijassa taistelleita ja Viroon palanneita. Kuutmalla oli onnea - kukaan ei antanut häntä ilmi.

- Meidän kylässämme ja sen lähellä ei ollut lähes yhtäkään perhettä, josta joku ei olisi ollut taistelemassa puna-armeijaa vastaan, Kuutma sanoo.

Kuutma valmistui sähköinsinööriksi Tallinnan teknillisestä korkeakoulusta ja työskenteli kymmeniä vuosia johtavassa asemassa teollisuudessa, mutta ei koskaan suostunut liittymään kommunistiseen puolueeseen.

Kun Viro vihdoin vapautui, silloin vielä elossa olevat 600 Suomen-poikaa riemuitsivat koko kansansa kanssa.

- Surin vain sitä, että olin Viron vapautumisen aikaan jo 67-vuotias. Jos olisin ollut nuorempi, olisin varmasti mennyt mukaan politiikkaan, Kuutma sanoo.

Neuvostopatsasta vastaan

Kuutma on yrittänyt vaikuttaa tärkeinä pitämiinsä asioihin muun muassa kirjoittamalla. Jo vuonna 1994 Kuutma julkaisi Postimees -lehdessä artikkelin, jossa hän selosti, miksi neuvostosotilaan patsas ei sovi itsenäisen Viron pääkaupungin keskustaan.

Vuonna 2006 hän puhui asiasta myös neuvostoarmeijan virolaisveteraanien johtajan kanssa, joka suostui allekirjoittamaan pääministerille lähetetyn pyynnön siirtää patsas rauhallisempaan paikkaan.

Samoin kuin useita Viron vapauden puolesta taistelleita ihmisiä Kuutmaakin harmittaa korruptio ja ihmisten arvomaailman muutos markkinatalouden hallitsemassa Virossa. Hän toivoo, että jonain päivänä kaikkiin kouluihin tulee pakolliseksi moraalin ja etiikan opetus.

- En pidä siitä, että rahasta on tullut niin tärkeä tekijä, että inhimillisiä arvoja ei arvosteta ja että monet valtaan päässeet ovat unohtaneet arvokkuutensa. Neuvostoaika rikkoi kansan moraalin. Minusta tuntuu, että tässä suhteessa suomalaisilla meni paremmin. Suomen yhteiskunnan kehitys on ollut paljon ihmiskeskeisempää, Kuutma sanoo.

Heinäkuussa 1944 upseerinkurssin suorittaneista virolaisista 147 ylennettiin vänrikeiksi. 16. elokuuta 1944 Mannerheim hajotti päiväkäskyllään virolaisrykmentin.

Suomen-poikia enää parisataa

Elokuussa 1944 Hangosta kuljetettiin noin1 750 Suomen-poikaa Paldiskiin. Saksalaiset kuljettivat heidät junalla Tallinnaan, eikä asiasta ilmoitettu virallisesti. Saksalaiset pelkäsivät, että paluu herättäisi liiaksi kansallismielisiä tunteita.

Nõmmn rautatieasemalle oli silti kokoontunut suuri joukko ihmisiä ja sinä yönä otettiin käyttöön sanonta ”Suomen-pojat”. Suomen-poikien tunnuslause oli ”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta”.

Neuvostomiehityksen päättymisen jälkeen perustettuun Viron Suomen-poikien yhdistykseen kuuluu nykyisin enää parisataa Suomen-poikaa.

Raul Kuutma on kertonut Suomen armeijaan liittyneistä virolaisista myös kirjassa Suomen-poikien tie (julkaistu vuonna 2004). Virolaisilla vapaaehtoisilla oli myös yhteys Turkuun; vuonna 1943 Turussa koulutettiin yli 400 virolaismiestä palvelemaan Suomen merivoimissa.

8.12.2007, TS

Viro ei sekaannu Suomen Nato-keskusteluun

Virolaisille Nato merkitsee turvallisuutta ja kansainvälisen aseman korostumista

Niinä vuosina, kun Viro vielä tavoitteli Nato-jäsenyyttä ja kauan toivottu pääsy maailman mahtavimman puolustusjärjestön "sateenvarjon" turvaan ei ollut vielä varmaa, Suomen johto suhtautui virolaisten mielestä myönteisesti Viron pyrkimyksiin.

Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ei vielä keskusteltu, mutta Suomen poliittinen johto tuki virolaisten Nato-pyrkimyksiä kansainvälisellä tasollakin useita kertoja. Suomalaiset korostivat muun muassa, että päätöksen siitä, mihin Viro halua liittyä, tekevät virolaiset itse.

Nyt kun kysymys Nato-jäsenyydestä nousi Suomessa voimakkaasti esille presidentinvaalien yhteydessä, virolaisten kanta on aivan sama. Kysymys siitä, olisiko Suomen turvallisuus vakaampi Natossa tai sen ulkopuolella, on ainoastaan Suomen kansan päätettävissä. Veljeskansan Nato-keskusteluja seurataan Virossa silti kiinnostuneena ja niitä on käsitelty myös tiedotusvälineissä.

Usealle Nato-keskusteluja seuranneelle virolaiselle on ollut yllätys, kuinka laajalti maassa, jolla on takana talvisodan kokemus, Nato-jäsenyyttä pelätään ja kuinka varovasti Suomessa puhutaan edelleen kaikesta siitä, mikä liittyy Venäjään ja sen mahdollisen ärsyttämiseen Nato-puheilla.

Moskovan asenne Baltian jäsenyyteen odotettua lievempi

Virolaisille kuten myös latvialaisille ja liettualaisille oli yllätys, kuinka maltillisesti Moskova loppujen lopuksi suhtautui asiaan. Venäjän johdon kritiikki ja odotettu ulkopoliittinen taistelu Baltian maiden Nato-jäsenyyttä vastaan oli paljon lievempi ja maltillisempi kuin ennen liittymistä olisi voinut aavistaa.

Syytä siihen tulisi etsiä muun muassa siitä tosiasiasta, että Nato on jo vuosia tehnyt tiivistä yhteistyötä Venäjän kanssa ja muuttuneessa kansainvälisessä ilmapiirissä Naton oma roolikin on muuttunut.

Moskova ja sen hallitsema alue eivät enää ole Naton vihollisia. Tavanomaisten aseiden hyökkäyksen uhkaa Naton jäsenmaita vastaan pidetään niin Virossa kun muissakin Nato-maissa epätodennäköisenä lähivuosikymmenien aikana.

Turvallisuuden kannalta huolenaiheeksi ovat sen sijaan nousseet uudet, luonteeltaan paljon monimutkaisemmat ja vaikeammin hallittavat uhat - jokin kansainvälinen konflikti, joukkoaseiden joutuminen vääriin käsiin jne.

Natolla on uudet tehtävät ja uudet uhat. Tavanomaisten aseiden hyökkäyksen uhkaa Naton jäsenmaita vastaan pidetään Virossa epätodennäköisenä.

Näkemystä puolustivat viime keväänä ensimmäisen Nato-jäsenyysvuoden puheissaan niin silloinen ulkoministeri, nykyinen oikeusministeri Rein Lang kuten myös viime vuonna puolustusministerinä toiminut Viron entinen Suomen-suurlähettiläs ja entinen YK-suurlähettiläs Jaak Jõerüüt.

Kun valtion johdon tasolla Venäjän uhkaa pidetään epätodennäköisenä, tavalliselle kansalaiselle Nato-jäsenyys merkitsee Virossa tietysti myös vahvempaa turvallisuuden tunnetta Moskovan-pelon edessä. Suomeen verrattuna virolaisten muistot itänaapurin aiheuttamista kauheuksista ovat tuoreempia ja henkilökohtaisempia.

Venäjän pelottelutoimet kuin muisto menneisyydestä

Lähes kaikissa virolaisissa perheissä tai ainakin tuttavapiireissä on ollut ihmisiä, joita karkotettiin kymmenien tuhansien muiden kanssa Siperiaan.

Toisin kuin suomalaisilla, valtaosalla virolaisista on vielä tuoreet muistot ajasta, jolloin maassa asui eri tietojen mukaan enimmillään jopa sata tuhatta neuvostosotilasta, ja nämä näkyivät Tallinnan kaduilla muulloinkin kuin pelottavien paraatien aikana neuvostoarmeijan vuosipäivänä 23. helmikuuta.

Pelko itänaapurista elää varmasti vielä kauan kansan muistissa.

Viime vuosina tapahtuneet Venäjän sotilaskoneiden luvattomat lennot Viron ilmatilassa, sotaharjoitukset Viron lähialueilla ja yli kymmenen vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen Moskovassa allekirjoitetun rajasopimuksen hylkääminen ovat virolaisille tavallaan kun viesti entisestä, jo menneestä aikakaudesta, mikä korostaa enemmän Venäjän politiikkojen heikkoutta kuin vahvuutta.

Nato-jäsenenä tämän tyyppisten ilmiöiden kanssa eläminen tuntuu virolaisille kuitenkin turvallisemmalta kun Naton ulkopuolella.

Virolaisten tuki Nato-jäsenyydelle on ollut vuosia vakaa ja vain kasvanut. Kun vielä keväällä 2003 eli vuosi ennen Natoon liittymistä jäsenyyttä kannatti 69 prosenttia virolaisista, viime keväänä Nato-jäsenyyttä kannatti jo 89 prosenttia virolaisista.

Virolle Nato-jäsenyys ei ole merkinnyt ainoastaan enemmän turvallisuutta, vaan nostanut myös Viron roolia kansainvälisten suhteiden areenalla.

Useat Viron poliitikot, kuten jo mainittu entinen puolustusministeri Jaak Jõerüüt ovat sanoneet, että pienen valtion suurin uhka suuressa organisaatiossa on marginaaliin joutuminen. Viron työ Natossa lähteekin periaatteesta, jonka mukaan Viro ei voi asettaa itseään vastakkain Naton pääsuuntauksien kanssa eikä torpedoida yhteisiä hankkeita.

Virolaiset eivät tue Yhdysvaltain Irak-operaatiota

Vain vaikeimpaan tehtävään - Irakiin - Viron sotilaat ovat joutuneet osallistumaan ilman kansan tukea. Mielipidetutkimusten mukaan Viron kansa on suhtautunut alusta asti kielteisesti Yhdysvaltojen nykyisen presidentin aloittamaan Irak-miehitykseen, mutta Irak-tehtävän jatkamista ovat silti tukeneet kaikki Viron hallitukset.

Tähän on monta syytä. Viron hallitukset ovat toivoneet, että tukemalla amerikkalaisia Virollakin olisi syytä toivoa tarvittaessa apua.

Sauli Niinistön näkemys eurooppalaisemmasta Natosta kuulostaa joka tapauksessa sympaattiselta myös virolaisista. Sen toteuttamiseen tarvitaan, että eurooppalaiset Nato-maat olisivat valmiit myös maksamaan nykyistä enemmän Euroopan roolin lisäämisestä puolustusjärjestössä.

Viron kohdalla on kiinnostavaa, että lisääntyneet puolustusmenot eivät ole joutuneet vaalitaistelun kohteeksi - asiasta on kyllä puhuttu, mutta puolueet ovat ymmärtäneet, ettei valtion turvallisuus ole kauppatavaraa. Liittyessään Natoon Viro antoi lupauksen nostaa puolustusmenot kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Viro lisää panostaan rauhanturvatehtävissä

Viro on luvannut Natolle, että vuoteen 2010 mennessä ulkomaisissa operaatioissa on mukana vähintään 350 virolaissotilasta vuosittain. Viro on osallistunut kansainvälisiin rauhanturvatehtäviin vuodesta 1995 alkaen. Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa on ollut kymmenen vuoden aikana yli tuhat virolaissotilasta.

Viron puolustusvoimissa on 5 500 sotilasta, joista noin puolet on asevelvollisia. Viron puolustusvoimien suurin hanke lähivuosiksi on 700 miljoona kruunua eli lähes 45 miljoona euroa maksavaan huipputason ilmatorjuntajärjestelmän rakentaminen vuoteen 2009 mennessä.

Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen Viron puolustusvoimat on saanut paljon apua myös Suomelta ja muilta Pohjoismailta - ei ainoastaan sotilastekniikkaa, vaan myös koulutusta ja kokemusta.

Suomenlahden merivyöhyke ongelmallinen

Enemmän kuin Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys virolaisia on viime aikoina kiinnostanut maittemme turvallisuuskeskusteluissa kaikki se, mikä liittyy merirajan mahdollisen muuttamiseen, Venäjän-Saksan kaasuputken rakentamishankkeeseen ja muun muassa Suomen johdon rooliin asiassa. Monen mielestä Venäjän-Saksan kaasuputkikysymys on riittävän tärkeä ja herkkä, että siitä olisi tullut ja tulisi vieläkin keskustella perusteellisesti kummankin maan parlamentissa.

Kun Viro ja Suomi sopivat viime vuosikymmenellä, että molemmat maat luopuvat vapaaehtoisesti Suomenlahden keskellä osasta merialuettaan, päätöksen tekijöillä ei ollut aavistustakaan, että laivojen purjehdusväyläksi tarkoitettuun vyöhykkeeseen rakennetaan eräänä päivänä Venäjän-Saksan kaasuputki ilman asian käsittelyä Viron parlamentissa.

Merivyöhykkeeseen liittyy usean virolaisjuristin mukaan muitakin uhkia, joista hiljattain varoitti muun muassa Tarton yliopiston Oikeusinstituutin johtaja, yksi Viron arvostetuimmista kansainvälisen oikeuden asiantuntijoista Heiki Lindpere.

Nykyisen merivyöhykkeen yksi suuri uhka on hänen mukaansa se, että Suomi ja Viro ovat antaneet vapaaehtoisesti talousvyöhykkeensä kautta lisäoikeuksia ei ainoastaan Venäjän sotilaskoneille ja sukellusveneille, vaan myös Venäjän sota- ja vakoilulaivoille, joilla on oikeus pysyä vyöhykkeessä maittemme merirajan lähellä niin kauan kuin vain haluavat.

Tavalla tai toisella keskusteluja kyseenalaisesta kaasuputkesta, talousvyöhykkeeksi muutetusta alueesta ja jäsenyydestä Natossa tai sen ulkopuolella yhdistää huoli alueemme turvallisuudesta.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 2.2.2006, Turun Sanomat

Virolaiskapellimestari Paavo Järvi:: Historiaa tulisi opettaa lapsille musiikin, ei sotien kautta

ANNELI REIGAS,

TURUN SANOMAT, Julkaistu 13.01.2007

Sukupolvensa tunnetuimpiin kuuluva kapellimestari rakastaa Sibeliusta ja tuo Virolle ja Pohjoismaille mainetta maailmalla

Virosta 17-vuotiaana, vuonna 1980, perheensä kanssa Yhdysvaltoihin muuttanut ja jo seuraavan vuoden joulukuussa New York Times -lehden pitkässä henkilökuva-artikkelissa uuden sukupolven nousevaksi kapellimestariksi ylistetty virolainen Paavo Järvi on noussut yhdeksi sukupolvensa tunnetuimmista kapellimestareista.

Grammylla palkittu 44-vuotias Järvi toimii kolmen tunnetun orkesterin pääkapellimestarina Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Hän esittää maailmalla rohkeasti Viron ja Pohjoismaiden säveltäjien teoksia.

- Juuri kaunis, ikuinen klassinen musiikki on se, joka nostaa meidän kaltaisemme pienet kansat maailmassa näkyvään asemaan, muutama päivä ennen joulua Viron sinfoniaorkesterin 80-vuotispäivän juhlakonserttia johtanut Järvi sanoi Tallinnassa antamassaan haastattelussa.

Vuonna 2002 äänitetystä Sibeliuksen kantaattien levystä Paavo Järvi sai vuonna 2003 arvostetun Grammy-palkinnon. Grammyn tuoneella (Virgin Classics) levyllä esiintyvät Järvin johdolla Viron sinfoniaorkesteri ERSO sekä suomeksi ja ruotsiksi upeasti laulavat virolainen tyttökuoro Ellerhein ja mieskuoro RAM. ERSO, RAM ja Ellerhein ovat Järvin johdolla äänittäneet myös muita Sibeliuksen teoksia.

Järvin mielestä on harmillista, että uudet sukupolvet koko maailmassa oppivat yhä ihmiskunnan historiaa ”sodasta sotaan asti”, että markkinataloudessa arvostetaan enemmän rahaa kuin tunteita ja että lasten tunnekasvatus unohtuu usein niin koulussa kuin kotonakin.

- Ihminen, joka ei rakasta musiikkia, on köyhä ihminen. Mielestäni koko ihmiskunnan historiaa tulisi opettaa lapsille musiikkihistorian eikä sotien kautta. Jos näin olisi, ihmiskunnan käsitys maailmastammekin olisi aivan toisenlainen, Paavo Järvi uskoo.

Sibeliusta ei voi ostaa

Järvin johtama Cincinnatin sinfoniaorkesteri aloittaa tänä viikonloppuna vuoden ensimmäiset konsertit Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa Sibeliuksen neljännellä sinfonialla. Lisäksi ohjelmassa ovat Berg ja Tshaikovski.

- Sibeliuksen perintö Suomelle on korvaamaton - yritykset kuten Nokia voidaan myydä muille, mutta Sibeliusta ei voi ostaa suomalaisilta kukaan, hän toteaa.

Sibeliuksen teoksista Järvin suosikki on Sinfonia numero 5. Järvin mielisäveltäjät ovat Mahler, Brahms ja Sibelius.

- On säveltäjiä, joiden kohdalla tuntuu siltä, että säveltäjän päämäärä musiikin kirjoittamisessa on ollut pelkästään kaunis musiikki.

- Minua lumoaa musiikki, joka ei ole ainoastaan kaunista, vaan josta heijastuvat ihmisen toiveet, pelot ja odotukset maailmastamme, ja siitä, mikä on ihmisen tehtävä tässä maailmassa. Brahms, Mahler ja Sibelius kirjoittivat juuri tämänkaltaista musiikkia - tämä musiikki on niin syvää, että voit johtaa tai kuunnella samaa teosta satoja kertoja, mutta löydät aina jotain uutta, Järvi sanoo.

Järvin mielestä klassisen musiikin ikuiset teokset elävät omaa elämäänsä myös vuosisatoja sävellyshetken jälkeen.

- Brahms sävelsi ensimmäistä sinfoniaansa 10 vuotta, mutta hänenkin teoksensa muuttuvat ajan kuluessa, aikakausi antaa niille oman sävynsä ja tämä prosessi on loputon, Järvi sanoo.

Kansan kouluttaja

Järvin mielestä hyvän kapellimestarin tehtäviin kuuluu myös vähemmän tai ei ollenkaan tunnettujen teosten löytäminen ja esittäminen sekä musiikinystävien kouluttaminen.

- En ymmärrä kapellimestareita, jotka johtavat vuosikymmeniä aina samoja kahtakymmentä teosta, itse satoja teoksia johtanut Järvi kertoo.

Järvin johtamien orkesterien ohjelmistoissa on usein pohjoismaisten säveltäjien maailmalla myös vähemmän tunnettuja ja virolaissäveltäjien Erkki-Sven Tüürin, Eduard Tubinin ja Arvo Pärtin teoksia.

Vuoden 2001 syyskuusta Järvi on toiminut Yhdysvalloissa Cincinnatin orkesterin ylikapellimestarina ja hän on myös Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Lisäksi hän toimii Deutsche Kammerphilharmonie Bremen -orkesterin ylikapellimestarina. Järvi johtaa säännöllisesti myös useita muita orkestereja Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa.

Cincinnatin sinfoniaorkesterin konsertteja kuuntelee paikallisessa konserttisalissa keskimäärin 1 700 ihmistä. Tämä vuonna 1895 perustettu orkesteri on Yhdysvaltain viidenneksi vanhin sinfoniaorkesteri, joka varhaisina vuosinaan esitti muun muassa Gustav Mahlerin ehkä tunnetuimman viidennen sinfonian ensimmäistä kertaa Amerikassa. Sattumoisin se on Mahlerin teoksista rakkain Järville.

Virolaissuosikkeja Tüür ja Tubin

Nykyajan virolaissäveltäjistä Järvi arvostaa erityisesti 47-vuotiasta Erkki-Sven Tüüria.
- Tüür on mielestäni kerta kaikkiaan nero ja aivan kansainvälisellä tasolla, Järvi korostaa.
Virolaissäveltäjistä Järvin suosikki on Eduard Tubin (1905-1982).

- Tubin on virolaisille tavallaan samaa kuin Jean Sibelius suomalaisille ja Carl Nielsen tanskalaisille, Viron sinfoniamusiikin isä, Järvi sanoo.

Vuonna 1944 ennen puna-armeijan Viroon paluuta Tukholmaan paennut Tubin sävelsi Ruotsissa erinomaista sinfoniamusiikkia, jota esitettiin muun muassa vuosina 2001-2005 Tubinin festivaalilla Tallinnassa. Viime vuonna festivaali lopetettiin, koska Viron kulttuuriministeri päätti yhtäkkiä luopua sen rahallisesta tukemisesta.

- Mielestäni Suomen kulttuuripolitiikka ja musiikkikoulutuksen tukeminen on edistänyt voimakkaasti suomalaista musiikkikulttuuria. Enkä puhu pelkästään nykyajasta, vaan vuosikymmeniä sitten tehdyistä päätöksistä, aikakaudesta, jolloin Esa-Pekka Salosen sukupolvi kävi vielä koulua, Järvi kiittää suomalaista kulttuuripolitiikkaa.

Hän toivoo, että Virossa päättäjät osaisivat arvostaa ja tukea klassisen musiikin esittäjiä ja että myös Viron sinfoniaorkesterin ERSOn muusikkojen palkkoja nostettaisiin niin ettei heidän enää tarvitsisi tehdä muuta työtä tullakseen toimeen arkielämässä.

Ikuisesti oma ERSO

Huolimatta siitä, että Järvin konserttiohjelma eri puolilla maailmaa on viikko viikolta lyöty lukkoon seuraavan neljän vuoden ajaksi, hän on toiminut vuodesta 2002 myös Viron sinfoniaorkesterin ERSOn taiteellisena neuvonantajana.

Paavo Järvi on johtanut Tallinnassa useita ERSOn konsertteja ja tehnyt virolaisorkesteria tunnetuksi maailmalla useiden teosten äänittämisellä.

- Olen ERSOlle suunnattoman paljon velkaa, sillä voin liioittelematta sanoa, että vartuin ERSOn harjoituksissa Estonia-konserttisalissa. Olin pikkupojasta asti aina isäni ( Neeme Järvin ) kanssa seuraamassa orkesterin työtä. Isän valtavan kiinnostava elämä ja hänen työnsä kannustivat minua niin paljon, että toivoin jo ennen koulua seisovani jonain päivänä orkesterin edessä, jo 18-vuotiaana Yhdysvalloissa New Jersey Mozart -orkesteria johtanut ja silloin New York Times -lehden lumonnut Järvi kertoo.

Kesäkuussa 70 vuotta täyttävän, Yhdysvalloissa ja muualla satoja levyjä tehneen kapellimestarin Neeme Järvin kolmesta lapsesta myös Paavon veli ja sisko ovat muusikkoja.

Omasta pitkästä musiikkikoulutuksestaan Järvi arvostaa erityisesti opiskeluaikaa Leonard Bernsteinin johdolla Los Angelesin Philharmonic Institute -oppilaitoksessa.

Mahtavasta urastaan huolimatta hän sanoo itse olevansa edelleen opiskeluvaiheessa.
- Kapellimestarin oikea työikä alkaa vastaa 50-vuotiaana, ennen sitä olet pelkästään oppilas. Minullakin on vielä hyvin paljon opittavaa, Järvi sanoo.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 13.1.2007, Turun Sanomat

Estonia and Finland - the twins that grew apart, but met again

When Estonia launched the year long festivities abroad to celebrate the 90th anniversary of the declaration of independence in February 1918, it was highly symbolic that Finland and its South-Western town Turku were picked up as the opening venue of the Estonia´s independence celebrations that will be held in 37 states around the globe in 2008.

The day long festivities in Turku on February 2, 2008 included history seminar and lot of beautiful Estonian music, performed by Estonians at the Turku Cathedral. Turku had been the capital of Finland until 1812 when Russia that had taken over the rule over Finland from Swedes, moved the capital from largely Swedish speaking Turku to Helsinki. In 2011 Turku will carry a title of capital again - together with Estonian capital Tallinn with whom Turku will share the title of Cultural Capital of Europe 2011.

Divided by sea, Estonians and Finns share a close language and over the centuries have had also strong cultural and economic ties. The two nations have even fought for each others independence. Thousands of Finns came voluntarily to Estonia to fight for Estonia during Estonia´s independence war in 1918-1920. And thousands of Estonians joined voluntarily the Finnish army during World War II to fight the Red Army that at the end failed to occupy Finland, but remained in Estonia for nearly next 50 years.

Some, like 83-year old Estonian Raul Kuutma who joined Finnish army in 1943 being just 19 years old, believe that Finland managed to remain independent by the end of World War II partly because of Estonians. "The months long heavy battles of Estonian soldiers against the Red Army at the Estonian-Russian battle front near Estonian town Narva in spring and summer 1944 were very exhausting for Red Army and Soviets realized they have to reach peace at least with Finns. When Finnish Commander-in-Chief Carl Gustaf Mannerheim became a president and agreed for peace treaty with Soviets in summer 1944, the fate of Estonia was decided - Red Army troops from Finnish-Russian battle front were relocated to battle Estonians," adds Kuurma, Honorary Chairman of the Union of Estonians who fought in Finnish army.

During the Soviet era Estonians had a privileged status in all Soviet empire that was cut off from most of the global worldwide news broadcasting - thanks for close language Estonians living in North Estonia, including the capital Tallinn, managed to follow Western news and films via Finnish TV and radio channels that the regime failed to block.

At some extent, the Soviet brainwash ideology even reached the Finland. As decades passed, memories of horrors of war and loss of the part of Finnish territory in Karelia to Russia became less painful. Trade with Soviet Union boosted the Finnish economy in 70s and 80s and for many Finns, specially at the top of the state Soviet empire started to seem much less evil than for Estonians, who could not forgive the Soviets post-war atrocity, including the deportation of tens of thousands of Estonians to Siberia.

Ordinary Finns remained close to Estonians with many of them visiting their Estonian friends, presenting them with coffee, clothes and sometimes even washing powder - all what used to be hard to get for many years. Strong personal contacts between the two nations also beared some controversial times when Finnish president Mauno Koivisto failed to support the singing revolution - drive for re-independence - of Estonians.

When Estonia regained its independence in August 1991, two Finnish Prime Ministers - Esko Aho and Paavo Lipponen did a lot to help Estonia at hard times. Aho decided to provide Estonia emergency help in winter 1992 when Moscow had cut off the traditional gas and oil supply and Lipponen became a strong voice for Estonia at various international meetings, being one of the first statesmen strongly supporting Estonia´s aspirations to join EU.

With history and ties like that it came like natural that the 90th anniversary of Finnish independence on December 6, 2007 was celebrated in Estonia more than probably in any other foreign state - with tens of special events in Tallinn and many Estonian counties organized.

Being the only nation in the world that puts every fifth year 19 000 singers to sing at the song festival in Tallinn in same choir under batton of just one conductor, it is also no wonder that Estonia celebrates its own independence anniversary this year with concerts in 37 states.

"The strong and long music culture in Estonia is definitely one of the best trademarks of our nation," says Paavo Järvi (45), Estonian conductor who is the chief conductor of the Cincinnati Symphony Orchestra in the United States, Germany's Frankfurt Radio Symphony Orchestra, Deutsche Kammerphilharmonie and is scheduled to become lead conductor of the Orchestre de Paris in 2010. Paavo Järvi who can without hesitation be called Estonian Global Cultural Ambassador is one of the Estonian conductors, who will lead concerts marking Estonian independence anniversary.

Järvi who emigrated to US from Soviet Estonia in 1980 with his parents is also one of many Estonian musicians who have strong connection to Finland - Järvi often takes Nordic composers into program and says the Finnish composer Jean Sibelius is one of his most favorate composers.

Some Estonian composers like Veljo Tormis in turn have written beautiful music for Finnish lyrics. When festival "Estonian music days" ended in spring 2007, organisers had picked the songs in Finnish to end the festival of Estonian music - with Estonian Philharmonic Choir singing poetry from Finnish epic Kalevala for what Tormis composed a great music already during Breznev era.

Main Estonian musical event in Helsinki this year - concert for Estonian friends in Finland -will be arranged on April 14, 2008 at Finlandia House. Tallinn Chamber Orchestra will be conducted by Estonian conductor Eri Klas, who himself has worked in Finland during many decades.

With culture uniting both nations deeply at grass-root level, the economic ties started to boom soon after Estonia regained freedom.

"Finland is the main investor into Estonian industry and trade, 25% of all foreign direct investments made into Estonia are from Finland. There are over 3800 companies in Estonia with Finnish capital - no other country is so much involved in Estonia´s economy," says Valdar Liive, head of Helsinki mission of the Enterprise Estonia.

"15 years ago most Finnish investments went to industry - Finns bought up some of Soviet era industry but also started to build new factories. Biggest Finnish investments have been made into electronic companies like Elqoteq, Efore, Incap, into mechanical engineering industry (Cargotec, Metalliset), telecommunication (Elisa), timber industry (Stora Enso). Finns have also invested a lot into food industry in Estonia. Nowadays Estonia is not seen any more attractive just for its cheaper labor force and foreign investors invest more to increase productivity. Instead of simple products more sophiscated products are produced. More Finnish investments are made into IT sector but also into real estate projects and highly valued products design sector in Estonia," Liive adds.

"The Finnish investors often turn to our office in Helsinki to seek advice and first assistance. We try to find them partners and goods they seek, explain the business-making options in Estonia etc. Despite we are very alike by cultural background, some differences should be accounted. Finns spend much more time and resources to consider and prepare their plans. Estonians in turn - probably because of out historic background - want to act more quickly and are more ready to face all kind of changes. Finnish investors are also keen to find out what kind of resources they can seek from EU structural funds that Estonia can use like other EU states," Liive says.

Enterprise Estonia mission in Helsinki collaborates also with Invest in Finland and Finpro, organises seminars and business promotion trips. In addition to helping Finnish investors the mission also assists Estonians looking for trade partners in Finland or seeking to establish their own business in Finland.

"Together with Estonian embassy, Estonian Institute, Tuglas Society and Union of Finnish-Estonian friendship societies we have opened a website www.viro90.fi with detailed info about Estonian independence festivities in Finland that we organise together," Liive says.

"For many Finnish companies Estonia is often the first step to enter international markets and also to coordinate the local branches of Finnish companies in other Baltic States, also in Belorussia and Ukraine. For many Finnish companies Estonia is the place where from to order and produce goods for Europea market," Liive adds.

Finns make also up the biggest share of tourists visiting Estonia. "Nearly 49% of foreign tourists who stay overnight in Estonia, come from Finland. With one-day visitors accounted over 6 million passengers cross the Gulf of Finland between Helsinki and Tallinn annually. Finns have started to stay longer during their visit and are more eager to visit also other Estonian towns and countryside," says Toomas Tärk who promotes Estonian tourism in Finland and works like Liive at Enterprise Estonia.

"Estonia has changed so rapidly during last 10-15 years, that someone who visited it years ago might have very different opinion about Estonia than someone who has been in Estonia recently. That is why we consider the ongoing marketing of Estonia and Estonian image in Finland very important. As Finns are often very sensitive to customer service level and compare it with Finland it is also our challenge to guide them to restaurants and other places that always offer a good service," Tärk says.

In order to attract even more Finns to visit Estonia, Enterprise Estonia is organising various events. ""Estonia comes to visit" days are organised in seven Finnish towns and will include cultural program as well as enterprise and tourism promotion. Bigger Finnish audience will have a chance to see 9 TV-programs "Visiting Estonia", compiled by the order of Enterprise Estonia. Estonia as tourism destination will be also promoted in Helsinki on May 9-10 at Estonian days, organised in front of Kampi trade centre," Tärk adds.

In addition to many ongoing projects Liive and Tärk are promoting together with some Estonian-Finnish institutions a plan to establish Estonian House in downtown Helsinki in order to provide even better ground for all those seeking to strengthen the economic and cultural ties between Estonia and Finland that for many often seems like a twin-nation already.

Anneli Reigas

--------
Magazine Life in Estonia, 2008

Musiikki Viron tavaramerkkinä

Kolme vuotta sitten luin eräästä englanninkielisestä aikakauslehdestä, että Yhdysvaltain 16 parhaan sinfoniaorkesterin ylikapellimestareina toimi parhaillaan peräti kaksi suomalaista ja kaksi virolaista.

Yhdysvalloissa ja muuallakin huippusuosion saavuttaneiden kapellimestareiden Neeme Järvin ja Paavo Järvin lisäksi Virolla on muitakin kansainvälisesti tunnettuja klassisen musiikin huipputaiteilijoita ei ainoastaan kapellimestareiden, vaan myös säveltäjien ja esiintyjien joukossa.

Kun ensi sunnuntaina jaetaan Los Angelesissa muusikoille taas uudet Grammy-palkinnot, ehdokkaiden listalla on jälleen virolaisiakin.

Listalla on Da Pacem -niminen levy, jolla Viron filharmoninen kamarikuoro esittää maailmankuulun virolaissäveltäjän Arvo Pärtin teoksia Paul Hillierin johdolla.

Lisäksi listalla on kaksi orkesterilevytystä, joissa molemmissa kapellimestarina on Paavo Järvi.

Klassisen musiikin alalla virolaissäveltäjistä Pärtin lisäksi Erkki-Sven Tüür on nousemassa maailmanmaineeseen. Ranskalainen levy-yhtiö Virgin Classics, joka on kauan tehnyt yhteistyötä Viron sinfoniaorkesterin ERSO:n kanssa, julkaisee tulevana kesänä uuden levyn Tüürin musiikista. Levyllä esiintyy juuri ERSO.

Jostakin syystä kulttuurialalla valtion tunnustus ja tuki huippumuusikoille on ollut kauan vaatimaton.

Kun Viro voitti ensimmäisen Grammy-palkintonsa, se ei juurikaan saanut tunnustusta valtiolta. Tämä virhe korjattiin viikko sitten, kun ERSO-orkesterille myönnettiin arvokas musiikkipalkinto orkesterin keskeisestä roolista Viron musiikin edistämisessä.

Samoin kuin Suomesta Virosta on noussut kansainvälisesti tunnettujen muusikkojen tasolle poikkeuksellisen paljon tekijöitä.

Nimenomaan loistava musiikki on Viron tavaramerkki, eräänlainen kauan etsitty ’oma Nokia’, jonka tuoma kuuluisuus mainostaa parhaiten pientä kansaa.

Anneli Reigas

Julkaistu 4.2.2007, TS

Rikos ja rangaistus

Kesäkuussa 1968 Tallinnassa tapahtui vakava liikenneonnettomuus. Juopuneen miehen aiheuttamassa onnettomuudessa menehtyi 25-vuotias nuori muusikko. Hän oli säveltänyt ensimmäiset teoksensa, toimi koulussa musiikinopettajana ja ansaitsi lisärahaa soittamalla juhlissa haitaria.

Autoja oli silloin vähän ja juopuneiden kuskien aiheuttamat liikenneonnettomuudet hyvin harvinaisia. Kauniina kesäpäivänä tapahtunut tragedia kosketti ihmisiä. Tämän 14. kesäkuuta 1968 menehtyneen nuoren Juhanin hautajaisiin tuli paljon ihmisiä.

Myös minä, viisivuotias, olin mukana. Eturivissä, surusta täysin romahtaneen nuoren naisen kanssa. Tämä nainen oli ollut menehtyneen miehen lapsuudenystävä ja luokkatoveri, ja pian lukion jälkeen he olivat menneet naimisiin. Minulle se nainen oli äiti, ja nuori mies, jonka hautajaisissa olimme, oli isäni.

Ranskalaisnainen Marielle, joka perusti perheen Vilnassa ja muun muassa tekee uutisia Baltiasta Ranskan radiolle, pyysi hiljattain, että kommentoisin hänelle Hiidenmaan karkotuksista syytetyn Arnold Meren oikeudenkäyntiä. Hän kysyi, olisivatko minun mielestäni virolaiset tyytyväisiä, jos tämä vanha mies pantaisiin nyt vankilaan. Mielestäni mikään rangaistus ei korvaa läheisen menetyksen tuskaa, mutta tuska on vielä suurempi, jos sen aiheuttanut rikollinen ei edes kadu tekoaan.

Valtaosa vielä elossa olevista karkotetuista olisi todennäköisesti tyytyväisiä, jos heidän karkotuksiinsa osallistuneet pyytäisivät edes anteeksi. Arnold Meri sen sijaan on ottanut marttyyrin roolin eikä näytä katuvan mitään.

Moni on moittinut virolaisia siitä, että he eivät kykene unohtamaan menneisyyttä ja ”liioittelevat neuvostovallan tapahtumia”. Myös siksi on hyvä, että neuvostovallan rikoksia on tutkinut kansainvälinen komissio, jota johtaa ministeri Max Jakobson.

Virossa on kauan odotettu anteeksipyyntöä Moskovalta, mutta tuskin sitä koskaan tulee. Pienelle kansalle trauma oli niin suuri, että sen muistamista, kuten aina 14. kesäkuuta järjestettävää suruliputusta ja virallista surunpäivää neuvostovallan uhrien muistoksi olisi ymmärrettävä.

Anneli Reigas

Julkaistu 31.5.2008, TS

Finlandia soi Estonia-teatterissa

Estonia-talon oopperasali houkuttelee vuosittain paikalle tuhansia suomalaisia turisteja, mutta joskus konserttisalin puolellakin tapahtuu jotain, joka koskettaisi myös suomalaisten sydämiä. Huhtikuussa virolaisen musiikin päivien avajaiskonsertti aloitettiin ja lopetettiin esittämällä suomenkielisiä lauluja Kalevalan sanoihin eepoksen alku- ja loppuosasta, jolle jo neuvostoaikana virolaissäveltäjä Veljo Tormis kirjoitti oman musiikin. Viron Filharmoninen kamarikuoro tulkitsi hienosti Kalevalan runoja.

Olen vuosien varrella huomannut, että monella Viron klassisen musiikin huipputekijällä on jokin erityinen side Suomeen ja sukulaiskansan kulttuuriin. Kun vuonna 1980 Yhdysvaltoihin muuttanut, maailmalla paljon myös suomalaista musiikkia johtanut kapellimestari Neeme Järvi juhli kaksi viikkoa sitten lauantaina Tallinnassa konserttilla 70. syntymäpäivänsä, paikalla oli koko Viron musiikkieliitti, myös säveltäjä Arvo Pärt. Konsertin huolella valittuun ohjelmaan kapellimestarit Neeme, Paavo ja Kristjan Järvi olivat luonnolisesti valinneet myös suomalaista sinfoniamusiikkia - Paavo Järvin johdolla Viron mieskuoro ja sinfoniaorkesteri esittivat Sibeliuksen Finlandian.

Saksassa ja Yhdysvalloissa samanaikaisesti kolmen orkesterin kapellimestarina toimiva Paavo Järvi saapui isänsä syntymäpäiväkonserttiin päivä Frankurtin konsertin jälkeen ja lähti jo seuravana päivänä harjoituksiin Pariisiin. Viime viikolla hänet nimitettiin myös Pariisin sinfoniaorkesterin Orchestre de Paris seuraavaksi kapellimestariksi. "Sääli, että Paavo Järvi kuulosta niin suomalaiselta, että pelkästään jo nimellään hän mainostaa myös Suomea," eräs kirjoittaja valitti viime viikolla virolaislehden nettisivuilla. Minusta tuntuu, että usean virolaisen muusikon mielestä sukulaiskansojemme kulttuurit ovatkin luonnolisesti meidän yhteinen rikkautemme, ja juuri siksi Kalevalan runot ja Sibelius ovat monille heistä yhtä rakkaita kuin Pärt, Tubin, Tüür ja virolaiseepos Kalevipoeg.

Anneli Reigas

Julkaistu 9.6.2007, TS

Paras puulusikka kasvaa Pärnumaan metsässä

Käsityön arvostus palautui Virossa

- Aito puulusikka tehdään katajasta ja parhaat katajat löytää Pärnumaalta. Paras puulusikka kasvaa Pärnumaan metsässä, sanoo 32-vuotias virolainen puunikkari-käsityömestari Valdur Tilk.

- Katajan tuoksu pysyy vuosia ja erittäin voimakkaasti tuoksuu se osa katajasta, joka on ollut lähimpänä maata, Tilk selittää.

Jo lukion aikana puulusikoiden tekemisellä rahaa ansainnut Tilk on vuosia ollut Tallinnan käsityömarkkinoilla tunnetuimpia lusikoiden ja puuastioiden valmistajia.

Virossa väliaikaisesti kadonnut käsityön arvostus on palannut. Tunnettujen villatuotteiden valmistajien lisäksi käsitöitä tekevät myytäviksi niin nuoret kuin vanhat - hattujen ompelijat, kymmenet keraamikot, sepät, lasimestarit ja puuesineiden valmistajat. Osa esineistä syntyy maaseudulla.

Tallinnassa Raatihuoneen torin takana Pikk-kadulla sijaitsi viime vuosisadalla myymälä, jonka virolaiset tunsivat vanhankaupungin kaupoista ehdottomasti parhaiten - käsityökauppa UKU. Kun pian Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen UKU-kauppa suljettiin ja tilalle tuli huippukallis suomalainen vaatekauppa, vuosikymmeniä rakastetun käsityökaupan häipyminen harmitti kaupunkilaisia vielä kauan.

Kalliiden, lähinnä turisteille tarkoitettujen uusien myymälöiden joukosta löytyi markkinatalouden alkuvuosina vain muutama paikka, jossa tarjottiin myös käsityötä. Nykyisin tilanne on toinen. Entisen UKU-kaupan tiloissa tarjotaan taas käsitöitä ja upeita uusia käsityöliikkeitä löytää niin Raatihuoneen torilta kuin lähes kaikilta vanhan kaupungin kaduilta.

Kauniit puuesineet menevät kaupaksi

Puumestari Valdur Tilk ostaa raaka-aineensa Virosta, vaikka käykin joka vuosi ihailemassa Saksassa Euroopan parhaina pidettyjä jalopuuvarastoja.

Tilk esittelee itsensä usein Viron parhaiden lusikoiden valmistajaksi. Tittelin hän on antanut itse itselleen.

Myös kansainvälisiin kilpailuihin osallistunut mies sanoo olevansa heti valmis puolustamaan lusikkamestarin titteliä, jos hänet kutsutaan kilpailemaan ja tekniikka on vanha aito käsityö, ilman moderneja apuvälineitä.

Joulukuussa Raatihuoneen torilla järjestettyjen joulumarkkinoiden aikana Tilk myi lusikoiden lisäksi myös eri kokoisia puuastioita. Astian hinta saattoi olla jopa parisataa euroa.

- Kaikki kauniisti puusta tehty menee kaupaksi hyvin. Ihmiset pitävät puutavaroista, koska puu on ystävällinen, lämmin ja puun energia sopii ihmiselle. Suuri osa ostajista on tietysti turisteja - länsimaisen turistin lisäksi puuesineet ovat suosittu matkamuisto myös rikkaille venäläisturisteille, Tilk kertoo.

Tilkin mukaan Tallinnan kaduilla myydään paikallisena tavarana myös käsitöitä, eniten villatuotteita, jotka on tehty idässä. Mestaria asia harmittaa, koska kilpailusta tulee epärehellistä, jos vain osa valmistajista maksaa veroja.

Maaseudulla pulaa hyvästä työvoimasta

Tilkin mielestä Viron maaseudulla on pulaa työvoimasta eikä työstä.

- Näkemykseni perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin. Ihmisiä, jotka olisivat valmiit tulemaan töihin aamukahdeksalta ja myös pysyisivät työpaikallaan raittiina iltaan asti - ja samoin koko viikon ja viikosta viikkoon - on ollut vaikea löytää. Monenkin palkatun kanssa on aina sama hätä. Vaikka alussa kaikki sujuu hyvin, perjantaiaamuna ryhdytään kysymään palkkaa etukäteen, sillä viinan himo nostaa päätään. Olen viinan syystä erottanut myös erittäin taitavan puumestarin. Työntekoa haittaa vielä pitkään myös neuvostoajalla opittu välinpitämättömyys ja heikko velvollisuuden tunne, hän sanoo.

Vähän yli kolmikymppinen Tilk asuu vaimonsa ja kolmen lapsen kanssa maatalossa noin 40 kilometrin päässä Tallinnasta, Raplan kunnassa. Kuusi vuotta sitten Tilk osti perheelleen viiden hehtaaria maapalstan ja maatalon, jotka maksoivat yhteensä vain 7 000 euroa. Puuesinetyöpaja on kolmen kilometrin päässä tilasta.

- Alussa koti ja työ olivat saman katon alla, mutta ymmärsin pian, etteivät ne sovi yhteen. Työpajan turvallisuuteen olemme viime aikoina uhranneet paljon rahaa, koska myös varkaat löysivät tiensä pajalle, Tilk kertoo.

Mestarit yhteen valvomaan laatua

Puumestarin mielestä käsitöitäkin yritetään nykyisin valmistaa mahdollisimman edullisesti.

- Välillä tuntuu puualalla, että yritetään kilpailla Kiinan kanssa - kaikki olisi valmistettava mahdollisimman edullisesti. Tällainen suhtautuminen uhkaa työn laatua. Laatutavaralla on hintansa. Minulle ei ole koskaan sattunut, että pyytäessäni korkeaa hintaa, hyvä tuote jäisi myymättä, puumestari kertoo.

Itseoppinut puumestari on viime vuosina opettanut taitoa myös muille oppimaan halukkaille. Ensi heinäkuussa hän opettaa puutyötä Pohjoismaiden käsityöleirillä, joka järjestetään Länsi-Virun maakunnassa. Hän on parhaillaan perustamassa puutyömestareiden yhdistystä, joka kannustaisi käsityömestareita arvostamaan työn laatua.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 6.1.2006

Viikon tuulia/Ihminen ja luonto

Olin viikko sitten lauantaina Länsi-Virossa Matsalun luontodokumenttifestivaaleilla (www.matsalufilm.ee). Matkasta Matsaluun on tullut viime vuoden traditio, jota odotan aina kiinnostuneena ja suosittelen sitä kaikille. Nämä eri puolilla maailma kuvatut luontodokumentit eivät ole pelkästään kauniita, vaan myös opettavat paljon uutta. Festivaalin johtajan mukaan tänä vuonna ohjelmassa oli 180 luontofilmiä.

Lauantaina ehdin katsoa niistä kahdeksan, joista kaksi oli erittäin kiinnostavaa. Toinen kertoi jääkarhuemosta ja sen pentujen elämästä yhden vuoden aikana ja toinen meduusoista. Useat filmit osoittivat, kuinka yksi asia johtaa luonnossa toiseen ja esimerkiksi meressä voi muuttaa sen eläinmaailman. Meduusafilmissa kerrottiin mm. Norjassa erään vuonnon vallanneista suurista punaisista meduusoista, jotka ovat karkottaneet tästä vuonnosta niin kalat kun kalastajatkin.

Dokumentissa jääkarhuemosta oli rakkautta, surua ja raakaa tappelua. Eläinten maailmassa taistellaan ruuasta ja eloon jäämisestä. Päättyvä surullinen viikko näytti taas, että ihmiselle ei ole vaarallisempa elävä vihollista, kun toinen ihminen, jonka ihmiskasvojen taakse voi paljastua raaka peto.

Uusi kouluammuskelu Suomessa järkytti syvästi myös Viroa. Viron opiskelijoiden liitto kehotti julkilausumassaan jo tiistaina sydyttämään kynttilöitä Suomen kouluammuskelun uhrien muistoksi. Kouluväkivalta on tavallista myös virolaisissa kouluissa. Siitä kertoo myös viime vuosina paljon palkkioita saanut virolainen elokuva Klass. Väkivalta on tartuva tauti. Jos itse voisin päättää, väkivalta poistuisi niin televisiosta, elokuvista kuin tietokoneistakin - mutta tämä on tietysti mahdoton haave.

Viisi päivää kestäneen Matsalu festivaalin luontofilmejä esitetään talven aikana myös Tallinnassa kansalliskirjastossa, jossa järjesteteään luontoiltoja. Jos Turussa olisi kiinnostusta, festivaalin parhaita luontodokumentteja voitaisiin ehkä esittää myös Turussa.

Niille, joita luonnon lisäksi kiinnostaa myös taivas, suosittelen, että vilkaisette pimeän syksyn aikana NASA:n muutama kuuakausi sitten käynnistämää uutta nettisivua. Osoitteesta www.nasaimages.org löytää tuhansia NASA:n kauniita ja värikkäitä kuvia tähdistä ja planeetoista, joihin tavalliset kameramiehet ja ihmisten julmat teot eivät vielä uletu.

Anneli Reigas

Julkaistu 27.09.2008, TS

Pyhät ja enkelit

Olen viime kuukausina ollut upeissa kirkkokonserteissa Norjassa ja Pariisissa. Vanhojen kirkkojen arkkitehtuuri ja holvit, joissa esi-isämme ovat vuosisatoja istuneet ja ajatelleet omia ajatuksiaan, tuntuvat lumoavilta.

Pariisin Notre Dame -kirkossa kuuntelin Brittenin kaunista musiikkia. Samalla viikolla jouduin sattumalta vielä iltamessuun, jonka aikana kirkon ovet suljettiin turisteilta. Kun kaikki rituaalit olivat ohi, kaksi pappia polvistui alttarin eteen. En todennäköisesti ollut ainoa ei-katolinen turisti, joka ajatteli, että tämä viimeinen sanaton rukous kestää vain lyhyen hetken, mutta papit jäivät polvilleen kivilattialle lähes tunniksi. Kukaan ei lähtenyt ennen kuin miehet alttarin edessä vihdoin nousivat ylös.

Hetki oli pyhä, mutta ajattelin silti, että mikähän saa monet eri uskontoja tunnustavat ihmiset eri puolilla maailmaa uskomaan niin syvästi, että he ovat rukousten lisäksi valmiit myös uhraamaan viattomia ihmisiä ja aiheuttamaan kärsimystä uskonnon varjolla.

Pääsiäisestä käytetään Virossa pääasiallisesti sanoja ’munadepühad’ (munien pyhät), ’kevadpühad’ (kevään pyhät) ja joskus ’jänkupühad’ (jäniksen pyhät). Suurin osa kirkoista on sunnuntaisin ja pääsiäisenäkin lähes tyhjillään, mutta Viron katolinen piispa Philippe Jourdan korostaa silti usein, että virolaiset ovat erittäin uskovaista kansaa.

Uskonnollisuus ei merkitse välttämättä sidettä kirkkoon. Moni virolainen, valtaosa näistä korkeakoulututkinnon suorittaneita, on Tallinnassa viime aikoina yrittänyt oppia keskustelemaan enkeleiden kanssa. Virossa paljon julkisuutta saaneen enkeliopettajan filmin maksulliseen ensi-iltaan pyrki enemmän ihmisiä kuin saliin mahtui.

Toivottavasti enkeleiden kanssa voi olla sovussa myös ilman joukkorituaaleja, kunhan yrittää elää kunnollisen ihmisen tavallista arkea ja muistaa arvostaa lähimmäisiään ja elämää.

Anneli Reigas

Julkaistu 7.4.2007, TS

Jakobson: Moskova rikkoi Virossa ihmisyyttä vastaan

Ministeri Max Jakobson ja hänen johtamansa kansainvälisen ihmisoikeuskomission jäsenet kertoivat Tallinnassa tiistaina komission tutkimuksen tuloksista.

- Tutkimusten pohjalla voi sanoa, että monet Moskovan toimet virolaisia vastaan toisen maailmansodan jälkeen olivat kansainvälisen oikeuden mukaan rikoksia ihmisyyttä vastaan, Jakobson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Komissio, joka on aiemmin tutkinut natsi-Saksan ja ensimmäisen neuvostomiehityksen vuosien 1940-1944 rikoksia Virossa, on viime vuosina tutkinut neuvostovallan rikoksia Virossa vuosina 1944-1991.

Meren aloitteesta

Komissio perustettiin vuonna 1999 presidentti Lennart Meren aloitteesta. Meren tavoitteena oli löytää puolueeton totuus neuvostokauden tapahtumista Virossa. Komissiossa on useita kansainvälisesti tunnettuja asiantuntijoita. Kukaan heistä ei ole virolainen.

Jakobsonin mukaan komission työ on ollut ainutlaatuista, koska näin perusteellista tutkimusta neuvostovallan rikoksista ei ole vielä tehty missään muualla.

- Viron arkistoissa on tallella neuvostokauden asiakirjoja 50 000 virolaisesta, joita neuvostoviranomaiset rankaisivat poliittisista syistä. Lisäksi kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ilman edes miehitysvallan oikeuden päätöstä. Ja noin 70 000 virolaista, jotka muistivat Moskovan ensimmäisen miehityskauden julmuudet, pakeni Virosta vuonna 1944. Tämä pieni miljoonakansa kärsi aivan suunnattomasti, sanoi Peter Reddaway, komission jäsen ja George Washington-yliopiston professori Yhdysvalloista.

- Tutkimus osoittaa, ettei paikallisilla kommunisteilla ollut lähes mitään sananvaltaa, koko tätä politiikkaa johdettiin Moskovasta, Reddaway lisäsi.

Jakobsonin johtama komissio lopettaa työnsä joulukuussa ja julkaisee viimeisen raporttinsa, joka käsittelee neuvostovallan rikoksia Virossa vuonna 1944 alkaneen toisen neuvostokauden aikana. Lisätietoja komission työstä löytää myös nettisivulta www.historycommission.ee.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 29.5.2008, TS

65 vuotta kulunut tuhansien karkotuksesta Baltiasta Siperiaan

Virossa muistettiin keskiviikkona neuvostomiehityksen ensimmäistä suurta murhenäytelmää. 65 vuotta sitten 14. kesäkuuta 1941 yhden yön aikana Virosta karkotettiin Siperiaan 9 267 ihmistä, joista vain 4 264 palasi sodan jälkeen hengissä. Osa karkotetuista oli pidätetty jo ennen tuota yötä.

Viron lisäksi 65 vuotta sitten tuhansia ihmisiä karkotettiin Siperiaan myös Latviasta ja Liettuasta.

Vuosien takaisia tapahtumia muisteltiin keskiviikkona Tallinnassa. Keskipäivällä alkaneeseen muistotilaisuuteen Harjumäellä osallistui Viron johdon ja karkotuksen uhreja edustavan Memento-liiton lisäksi myös Venäjän suurlähettiläs.

Tiistaina Viron kansalliskirjastossa järjestetyssä konferenssissa vuoden 1941 karkotuksista puhuivat Tarton yliopiston historiantutkijat ja useat muut Viron neuvostokautta tutkineet historioitsijat. Konferenssiin osallistui myös ihmisiä, jotka itse joutuivat 1941 aloittamaan matkan Siperiaan karjavaunuissa.

Entisiä ministereitä, poliiseja, upseereita

Viron valtion perustaman miehitysajan tutkimuslautakunnan varajohtajan Peep Varjun mukaan 14. kesäkuuta 1941 Virosta karkotettujen joukossa oli 25 ihmistä, jotka olivat ennen sotaa toimineet ministereinä Viron hallituksissa, 421 poliisia, 300 armeijan upseeria ja 63 entistä kansanedustajaa, joista 26 ammuttiin pian Kirovin ja Sverdlovskin vankiloissa.

Varjun mukaan karkotettujen joukossa oli kolme tuhatta alaikäistä lasta ja 46 raskaana ollutta naista. Itsekin äidin vatsassa matkan Siperiaan aloittanut Varju syntyi jo Siperiassa ja jäi eloon, mutta menetti pian niin isänsä kuin äitinsäkin.

- On tärkeää muistaa, että neuvostoviranomaisten karkotusluettelossa ei ollut ainoastaan virolaisia, vaan myös satoja Virossa asuneita juutalaisia. Siperiaan karkotettiin 410 juutalaista eli 20 prosenttia Virossa asuneesta juutalaisvähemmistöstä, Varju kertoi konferenssipuheessaan.

Hänen mukaansa Neuvostoliiton hallitus ja kommunistisen puolueen keskuskomitea päättivät jo 14. toukokuuta 1941 Moskovassa, että karkotukset toimeenpannaan kaikissa Baltian maissa samanaikaisesti. Koko Baltiasta karkotettavien listalla oli 39 395 nimeä.

Vuoden 1941 suurkarkotusta seurasi vielä tuhoisampi karkotusoperaatio 25. maaliskuuta 1949, kun pelkästään Virosta karkotettiin Siperiaan yhden yön aikana yli 20 000 ihmistä. Niiden kahden karkotusoperaation lisäksi pidätettiin tai murhattiin muina aikoina vielä tuhansia ihmisiä.

Virolaisten karkotusta Siperiaan tutkivan Tarton yliopiston historioitsijan Aigi Rahi-Tammen mukaan karkotuksiin tarvittavaa apuväkeä saapui Venäjältä Viroon jo kesällä 1940, kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon.

- Jo kesällä 1940 Viroon saapuivat ensimmäiset 300 NKVD:n eli Venäjän turvallisuuspoliisin virkailijaa Leningradista. Saman vuoden lokakuussa koko maassa alettiin koota listoja mahdollisista vihollisista. Listojen tekemistä johti heti miehityksen alkamisen jälkeen Tallinnaan saapunut NKVD:n upseeri Mihail Organov, Rahi-Tamm kertoi.

Hänen mukaansa listoja mahdollisista neuvostovallan vihollisista tehtiin eri tekijöiden mukaan - kaiken kaikkiaan ihmisiä kerättiin 27 eri listaan.

- Toukokuuksi 1941, kun työstä raportoitiin Moskovaan, listaan oli kerätty Virossa jo yli 38 000 nimeä, hän lisäsi.

Tietojen saanti Venäjältä tiukentunut

Mahdollisten vihollisten listoja laadittiin myös sodan jälkeen, ja 1960-luvulla listat vietiin Venäjälle. Arkistoista käy ilmi, että oma listansa oli esimerkiksi ihmistä, jotka olivat ennen sotaa toimineet ministereinä, olleet ministeriöiden huipputehtävissä, kuuluneet vapaehtoiseen puolustusliittoon, olleet yritysten johtokunnassa, mutta oma listansa oli myös virolaisista, jotka olivat taistelleet Suomen armeijassa.

Konferenssissa puhuneiden historioitsijoiden mukaan valtaosa karkotuslistoja koskevasta materiaalista saatiin Venäjältä heti Viron itsenäistymisen jälkeen 1991-1994, mutta sen jälkeen Venäjä rajoitti merkittävästi tutkijoiden pääsyä aihetta koskeviin asiakirjoihin.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 15.6.2006, TS

Presidentti jonka aikana Viro tunsi olevansa suurvalta

- Ihmisen lapsi kasvaa ihmiseksi ainoastaan kulttuurin keskellä. Ja juuri kulttuurin kautta ihmisestä tulee kuolematon, Lennart Meri sanoi puheessaan Tarton yliopistossa 14. toukokuuta 1996. Mikään ei sopisi paremmin luonnehtimaan lyhyesti Meren omaa elämää kuin nämä kaksi lausetta pitkästä puheesta hänen omassa yliopistossaan, jota kohtaan hän tunsi syvää kunnioitusta koko elämänsä ajan.

12-vuotiaana poikana perheensä - ja tuhansien muiden Baltian perheiden - kanssa Siperiaan karkotetulla Merellä oli onni palata jo sodan jälkeen Viroon ja päästä Tarton yliopistoon. Hän todisti itselleen, kansalleen ja myöhemmin koko maailmalle, että juuri kulttuurin ja kehityksen kautta ihminen pystyy nousemaan ylös lohduttomista olosuhteista ja olemaan sydämessään vapaa myös silloin, kun kohtalo on synnyttänyt hänet maahan, joka menettää vapautensa puoleksi vuosisadaksi.

Meri oli presidentti, jonka aikana Viro tunsi olevansa suurvalta ja josta valtaosa kansasta tunsi koko sydämestään ylpeyttä.

Kun muu maailma tunsi Meren pääasiallisesti presidenttikaudelta 1992-2001, Virolle Meren elämäntehtävän tärkein aikakausi alkoi jo keväällä 1990, kun hänet nimitettiin ulkoministeriksi.

Huhtikuussa 1990 Tallinnassa Toompealla Neuvosto-Viron ulkoministeriössä istui työpöytänsä takana päivä sitten ulkoministerin virkaan nimitetty Meri. Kutsun tehtävään hän oli saanut äskettäin vaalit voittaneen kansanrintaman johtajalta.

Meren selän takana seinällä oli suuri Leninin kuva ja kirjahyllyssä vain Leninin viron- ja venäjänkielisiä teoksia. Haastattelijan kysymys, mitä tuore ulkoministeri ajatteli Leninin ja hänen teosten läsnäollessa, sai Meren yllättymään.

Meri kääntyi tuolilla ja jäi katsomaan kuvaa. "En edes huomannut, että Lenin on täällä!" hän sanoi.

Kommunistien pyhimyksenkuva oli Merelle niin epäoleellinen, että se oli jäänyt työhuoneessa huomaamatta - kuten epäoleelliset seikat ja asiat jäivät häneltä usein huomaamatta myös myöhempinä vuosina. Sen sijaan Lenin itse ei ollut hänelle epäoleellinen, vaan "esiterroristi, samoin kuin hänen perustamansa valtiokin", kuten hän sanoi useita kertoja presidenttikaudella.

Selvä näkemys itsenäisyydestä

Tulevasta tehtävästään ulkoministerinä Merellä oli alusta asti selvä näkemys.

- Viron nykyinen siirtymäkauden ulkopolitiikka lähtee asiakirjoista, joista tärkein on Tarton rauhansopimus vuodelta 1920, Meri sanoi ja lisäsi, että hänen päämääränsä oli Viron itsenäisyyden palauttaminen, jonka vuoksi oli aloitettava neuvottelut muiden maiden ja Neuvostoliiton johdon kanssa. Viron rajalla olivat yhä neuvostosotilaat, ja neuvostoarmeijan tukikohta näkyi aivan ulkoministeriön ikkunoista, mutta mies pöydän takana korosti koko olemuksellaan, että hänelle Neuvostoliitto on aina ollut ja tulee olemaan ulkomaa.

Jo 1988 Meri oli perustanut Eesti instituut -nimisen yksityisen laitoksen, joka kehitti kulttuuriyhteyksiä länsimaihin. Tämän instituutin suojissa Helsinkiin, Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Bonniin ja Pariisiin perustetuista Viron kulttuuriedustustoista kasvoi myöhemmin, jo ennen Viron itsenäisyyden palauttamista, Viron tasavallan edustustoja, jotka aloittivat toimintansa lähetystöinä vuoden 1991 elokuussa.

Kesäkuussa 1990 Meri osallistui Viron ulkoministerinä ensimmäiseen suureen kansainväliseen kokoukseen - Etykin kokoukseen Kööpenhaminassa, jossa Islannin ulkoministeri Jon Baldvin Hannibalsson piti ainoana ulkoministerinä voimakkaan puheen Baltian maiden itsenäisyyden palauttamiseksi. Samana ja seuraavana vuonna Meri oli mukana useissa Etykin ulkoministeri- ja muissa kansainvälisissä kokouksissa Berliinissä, Pariisissa, New Yorkissa, Helsingissä ja muualla.

Presidentistä tuli Viron käyntikortti

Huhtikuussa 1992 Meri nimitettiin Viron suurlähettilääksi Suomeen, mutta tämä ura oli lyhyt - lokakuussa 1992 Merestä tuli Viron presidentti.

Kun Viro oli jo taas vapaa maa ja Merestä tuli yhdeksäksi vuodeksi Viron presidentti, Meren aristokraattisesta käytöksestä ja intellektuaalisuudesta tuli pienen maan käyntikortti. Vuosikymmeniä vapaassa maailmassa eläneiden valtionjohtajien rinnalla Meri oli arvostettu kumppani, jonka kommentit ja mielipiteet päätyivät usein myös Euroopan suuriin päivälehtiin.

Meren presidenttivuosina Viroon tehdyistä tärkeimmistä vierailuista hän piti erittäin tärkeänä paavi Paavali Johannes II:n vierailua Viroon 1993. Ystäville Meri muisteli vierailua usein myöhemmin ja sanoi, että Paavali Johannes II oli viime vuosisadan aikana yksi maailman tärkeimmistä poliitikoista.

Virolaisen diplomaatin ja arvostetun kääntäjän Georg Meren perheessä syntynyt Lennart sai lyhyen kansainvälisen koulutuksen jo ennen toista maailmansotaa, kun hän kävi koulua Berliinissä ja Pariisissa. Erittäin lämpimästi hän on muistellut juuri lyhyttä elämänjaksoa Ranskassa ja opintoaikaa kahdessa ranskalaisessa koulussa - Jesus Christ -koulussa ja Janson de Sailly -lyseossa.

Vuosi sen jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti Baltian maat, Meren perhe karkotettiin Tallinnasta Siperiaan. Sodan jälkeen perhe palasi Viroon, ja Lennart Meri aloitti historian opiskelun Tarton yliopiston historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa, josta hän valmistui kiitettävin arvosanoin 1953.

Meren akateeminen historioitsijan tausta oli erittäin tärkeä hänen tulevaisuutensa kannalta. Se näkyi usein myös hänen koti- ja ulkomailla pitämissään puheissa presidenttivuosina, kun tavanmukaisen puheen sijasta hän esitti usein kattavan luennon jostain historian yksityiskohdasta.

Meren ensimmäiset kirjat käsittelivät hänen matkojaan Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Hänen tunnetuin teoksensa on Hopeanvalkea (1976), Baltian esihistorian etnografinen ja historiallinen rekonstruktio. Meren kirjoja on käännetty yli kymmenelle kielelle. Lisäksi Meri jatkoi isänsä perinteitä kääntäjänä.

Lennart Merellä on ollut pitkät ja tiiviit suhteet Suomeen ja hän korosti usein suomalaisten ja virolaisten veljeyttä. Suomen lisäksi Meri tunsi suurta sympatiaa Ruotsia kohtaan.

ANNELI REIGAS

Julkaistu 15.3.2006, Turun Sanomat