Pariisin Notre Dame -kirkossa kuuntelin Brittenin kaunista musiikkia. Samalla viikolla jouduin sattumalta vielä iltamessuun, jonka aikana kirkon ovet suljettiin turisteilta. Kun kaikki rituaalit olivat ohi, kaksi pappia polvistui alttarin eteen. En todennäköisesti ollut ainoa ei-katolinen turisti, joka ajatteli, että tämä viimeinen sanaton rukous kestää vain lyhyen hetken, mutta papit jäivät polvilleen kivilattialle lähes tunniksi. Kukaan ei lähtenyt ennen kuin miehet alttarin edessä vihdoin nousivat ylös.
Hetki oli pyhä, mutta ajattelin silti, että mikähän saa monet eri uskontoja tunnustavat ihmiset eri puolilla maailmaa uskomaan niin syvästi, että he ovat rukousten lisäksi valmiit myös uhraamaan viattomia ihmisiä ja aiheuttamaan kärsimystä uskonnon varjolla.
Pääsiäisestä käytetään Virossa pääasiallisesti sanoja ’munadepühad’ (munien pyhät), ’kevadpühad’ (kevään pyhät) ja joskus ’jänkupühad’ (jäniksen pyhät). Suurin osa kirkoista on sunnuntaisin ja pääsiäisenäkin lähes tyhjillään, mutta Viron katolinen piispa Philippe Jourdan korostaa silti usein, että virolaiset ovat erittäin uskovaista kansaa.
Uskonnollisuus ei merkitse välttämättä sidettä kirkkoon. Moni virolainen, valtaosa näistä korkeakoulututkinnon suorittaneita, on Tallinnassa viime aikoina yrittänyt oppia keskustelemaan enkeleiden kanssa. Virossa paljon julkisuutta saaneen enkeliopettajan filmin maksulliseen ensi-iltaan pyrki enemmän ihmisiä kuin saliin mahtui.
Toivottavasti enkeleiden kanssa voi olla sovussa myös ilman joukkorituaaleja, kunhan yrittää elää kunnollisen ihmisen tavallista arkea ja muistaa arvostaa lähimmäisiään ja elämää.
Anneli Reigas
Julkaistu 7.4.2007, TS
