Musiikki Viron tavaramerkkinä

Kolme vuotta sitten luin eräästä englanninkielisestä aikakauslehdestä, että Yhdysvaltain 16 parhaan sinfoniaorkesterin ylikapellimestareina toimi parhaillaan peräti kaksi suomalaista ja kaksi virolaista.

Yhdysvalloissa ja muuallakin huippusuosion saavuttaneiden kapellimestareiden Neeme Järvin ja Paavo Järvin lisäksi Virolla on muitakin kansainvälisesti tunnettuja klassisen musiikin huipputaiteilijoita ei ainoastaan kapellimestareiden, vaan myös säveltäjien ja esiintyjien joukossa.

Kun ensi sunnuntaina jaetaan Los Angelesissa muusikoille taas uudet Grammy-palkinnot, ehdokkaiden listalla on jälleen virolaisiakin.

Listalla on Da Pacem -niminen levy, jolla Viron filharmoninen kamarikuoro esittää maailmankuulun virolaissäveltäjän Arvo Pärtin teoksia Paul Hillierin johdolla.

Lisäksi listalla on kaksi orkesterilevytystä, joissa molemmissa kapellimestarina on Paavo Järvi.

Klassisen musiikin alalla virolaissäveltäjistä Pärtin lisäksi Erkki-Sven Tüür on nousemassa maailmanmaineeseen. Ranskalainen levy-yhtiö Virgin Classics, joka on kauan tehnyt yhteistyötä Viron sinfoniaorkesterin ERSO:n kanssa, julkaisee tulevana kesänä uuden levyn Tüürin musiikista. Levyllä esiintyy juuri ERSO.

Jostakin syystä kulttuurialalla valtion tunnustus ja tuki huippumuusikoille on ollut kauan vaatimaton.

Kun Viro voitti ensimmäisen Grammy-palkintonsa, se ei juurikaan saanut tunnustusta valtiolta. Tämä virhe korjattiin viikko sitten, kun ERSO-orkesterille myönnettiin arvokas musiikkipalkinto orkesterin keskeisestä roolista Viron musiikin edistämisessä.

Samoin kuin Suomesta Virosta on noussut kansainvälisesti tunnettujen muusikkojen tasolle poikkeuksellisen paljon tekijöitä.

Nimenomaan loistava musiikki on Viron tavaramerkki, eräänlainen kauan etsitty ’oma Nokia’, jonka tuoma kuuluisuus mainostaa parhaiten pientä kansaa.

Anneli Reigas

Julkaistu 4.2.2007, TS

Rikos ja rangaistus

Kesäkuussa 1968 Tallinnassa tapahtui vakava liikenneonnettomuus. Juopuneen miehen aiheuttamassa onnettomuudessa menehtyi 25-vuotias nuori muusikko. Hän oli säveltänyt ensimmäiset teoksensa, toimi koulussa musiikinopettajana ja ansaitsi lisärahaa soittamalla juhlissa haitaria.

Autoja oli silloin vähän ja juopuneiden kuskien aiheuttamat liikenneonnettomuudet hyvin harvinaisia. Kauniina kesäpäivänä tapahtunut tragedia kosketti ihmisiä. Tämän 14. kesäkuuta 1968 menehtyneen nuoren Juhanin hautajaisiin tuli paljon ihmisiä.

Myös minä, viisivuotias, olin mukana. Eturivissä, surusta täysin romahtaneen nuoren naisen kanssa. Tämä nainen oli ollut menehtyneen miehen lapsuudenystävä ja luokkatoveri, ja pian lukion jälkeen he olivat menneet naimisiin. Minulle se nainen oli äiti, ja nuori mies, jonka hautajaisissa olimme, oli isäni.

Ranskalaisnainen Marielle, joka perusti perheen Vilnassa ja muun muassa tekee uutisia Baltiasta Ranskan radiolle, pyysi hiljattain, että kommentoisin hänelle Hiidenmaan karkotuksista syytetyn Arnold Meren oikeudenkäyntiä. Hän kysyi, olisivatko minun mielestäni virolaiset tyytyväisiä, jos tämä vanha mies pantaisiin nyt vankilaan. Mielestäni mikään rangaistus ei korvaa läheisen menetyksen tuskaa, mutta tuska on vielä suurempi, jos sen aiheuttanut rikollinen ei edes kadu tekoaan.

Valtaosa vielä elossa olevista karkotetuista olisi todennäköisesti tyytyväisiä, jos heidän karkotuksiinsa osallistuneet pyytäisivät edes anteeksi. Arnold Meri sen sijaan on ottanut marttyyrin roolin eikä näytä katuvan mitään.

Moni on moittinut virolaisia siitä, että he eivät kykene unohtamaan menneisyyttä ja ”liioittelevat neuvostovallan tapahtumia”. Myös siksi on hyvä, että neuvostovallan rikoksia on tutkinut kansainvälinen komissio, jota johtaa ministeri Max Jakobson.

Virossa on kauan odotettu anteeksipyyntöä Moskovalta, mutta tuskin sitä koskaan tulee. Pienelle kansalle trauma oli niin suuri, että sen muistamista, kuten aina 14. kesäkuuta järjestettävää suruliputusta ja virallista surunpäivää neuvostovallan uhrien muistoksi olisi ymmärrettävä.

Anneli Reigas

Julkaistu 31.5.2008, TS